Valtiotieteiden tohtori Sampsa Saralehto kirjoitti 12.8. yhtenäisestä Euroopasta ja sen vahvuudesta. Kirjoitus vaatii muutamia huomioita. Saralehdon mukaan, vaikka EU:lle vaaditaan uutta suuntaa, sitä ei kuitenkaan ole osattu kertoa.
Kyllä on osattu. Monet EU-kriitikot ovat vaatineet EU:n suunnan muuttamista takaisin kansallisvaltioiden yhteisöksi nykyisen liittovaltiokehityksen sijaan.
Yksinkertaisempi vapaakauppaan tähtäävä unioni lisäisi maiden välistä tasapuolisuutta ja vähentäisi nykyisiä Jugoslavia-tyyppisiä jännitteitä.
Saralehdon mukaan EU:n ongelmat tiedetään ja ratkaisuja on olemassa. Itse puolestani sanoisin, että Unionin ongelmat näyttäisivät olevan aika lailla itse aiheutettuja ja ratkaisut puolestaan näyttäisivät askel askeleelta vievän liittovaltiota kohti.
Esimerkkinä euron velkakriisi, jossa valtavilla EU-maiden johtajien panostuksilla on useaan otteeseen järjestelty muun muassa Kreikan velkoja. Kreikan, joka oikeasti ei koskaan täyttänyt euro-alueeseen liittymisen ehtoja.
Valtiovarainministeriön mukaan noissa järjestelyissä Suomellekin on tullut miljardikaupalla vastuita. Yksinkertaisin hoitomenetelmä olisi ollut, että Kreikkaa rahoittaneet maat (pääasiassa Saksa ja Ranska) olisivat itse pääomittaneet pankkejaan kestämään epävarmat Kreikan saatavat.
Tai sitten Kreikka päästetty konkurssiin ja maa olisi päässyt aloittamaan omalla valuutallaan puhtaalta pöydältä.
Vuoden2015 pakolaiskriisi johtui puhtaasti avointen rajojen politiikasta. Tuolloinhan Suomi päätti ottaa turvallisesta Ruotsista yli 30 000 pääasiassa pääasiasta Lähi-idästä lähtenyttä turvapaikanhakijaa.
Esimerkiksi Australia ja Yhdysvallat pystyvät valvomaan merirajojaan huomattavasti paremmin. Ihmisten auttamiset pitäisi pyrkiä tekemään ongelmamaiden tuntumassa.
Afrikasta tuleva siirtolaiskriisi syntyi pitkälle Libyan sodasta, jossa Barack Obaman/Hillary Clintonin hallinto yhdessä muun muassa Ranskan ja Britannian kanssa kaatoivat Muammar Gaddafin hallinnon ja saattoivat maan täydelliseen sekasortoon. Ja siten mahdollistivat afrikkalaisen siirtolaisvirran Eurooppaan.
Eräs huomiota vaativa asia tohtori Saralehdon kirjoituksessa on toisella tavalla ajattelevien ihmisten ja tahojen nimittely. Yleensä poliittisia ja muitakin ryhmiä kutsutaan niillä nimillä, joita he itse itsestään käyttävät.
Esimerkkinä lause: ”Nationalisteja ja erilaisia populisteja on tullut kuin sieniä sateella lähes kaikkialle.” Vähän aikaa sitten oli paljon hienoja puheita Suomen satavuotisen itsenäisyyden juhlistamiseksi. Olivatko nuo puhujat niitä nationalisteja? Ovatko populistit puolestaan niitä, jotka eivät halua liittovaltiota?
Toki Saralehdolla on paljon rakentaviakin ajatuksia, mutta moni asia siis kuitenkin myös särähtää korvaan.
Juha Vuorio
diplomi-insinööri ja kaupunginvaltuutettu (ps)
Oulu
Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!
Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.