Kaupanteko toreilla ja kauppahalleissa kuuluu venäläiseen arkipäivään.
Esimerkiksi Pietarissa on kymmeniä avotoreja ja kauppahalleja, joissa myydään entisistä neuvostotasavalloista tuotuja tuoretuotteita.
Vaikka kauppojen ja markettien tarjonta on nykyään hyvin monipuolista, suosivat monet asiakkaat toreja, joilla tuotteet ovat usein parempilaatuisia ja edullisempia kuin kaupoissa.
Sen lisäksi että torikauppa on markettien puristuksessa, uhkaa kaupantekoa nyt myös politiikka. Presidentti Vladimir Putin on sanonut, että torit on puhdistettava rikollisista ja laittomista maahanmuuttajista.
Alkuviikosta Moskovan pormestari Juri Luzhkov antoi lausunnon, jonka mukaan yli 50 prosenttia moskovalaisten torien tuottajista on oltava venäläisiä. Pietarissa puolestaan on parhaillaan käynnissä "Operaatio tori", jolla pyritään kitkemään torikaupan laittomuuksia.
Venäläiset tuottajat ja kauppiaat ovat selkeä vähemmistö pietarilaisilla toreilla ja kauppahalleissa. Pietarissa torikauppaa pyörittävät tadzhikit, uzbekit, azerit, armenialaiset ja georgialaiset sekä näiden taustaorganisaatiot.
Työteliäät kiinalaiset ovat myös tehneet invaasion Pietarin kauppapaikoille. Viime aikojen trendi on ollut sellainen, että armenialaiset ja georgialaiset ovat siirtymässä toreilta arvostetumpaan bisnekseen, eli ravintoloiden, pelihallien ja kasinoiden pitäjiksi.
Torien ja hallien hallinta on taannut helpon elämän toreja valvoville taustajärjestöille. Pietarissa puhutaan yleisesti Tambovin ja Uralin ryhmien sekä Afganistanin veteraanien muodostamista organisaatioista tai mafioista.
Paikallisviranomaiset ovat monin tavoin kytköksissä torikauppaan ja lahjusten ottaminen on yleistä. Paikallisviranomaiset tulevatkin todennäköisesti kaikin keinoin jarruttamaan hallituksen kurikampanjaa ja pyrkimystä tappaa hyvä lypsylehmä.
Neuvostoliiton kaatumiseen asti Venäjän torit olivat niin sanottuja kolhoositoreja, jotka kauppasivat kolhoosien eli osuustoimintatilojen ja sovhoosien eli valtiontilojen tuotteita. Kolhoositoreilla tuotteiden hintataso vaihteli ja tinkiminenkin oli mahdollista, toisin kuin valtionkaupoissa, joissa oli vakiohinnat kautta koko Neuvostoliiton.
Nykyään torit on yksityistetty. Kun tuottaja haluaa myydä esimerkiksi perunoita torilla, tekee hän sopimuksen toria hallinnoivan yrityksen kanssa. Virallisen myyntipöytävuokran lisäksi tuottaja maksaa torin hallinnoijalle pimeästi tämän ilmoittaman summan.
Tuottaja maksaa myös tuotteiden puhtautta ja alkuperää valvovalle viranomaiselle. Kun perunalasti saapuu torille, viranomainen ottaa näytteen ja valittelee, että näytteen tutkiminen kestää valitettavasti viikon. Tänä aikana perunat ehtisivät jo pilaantua, joten asia ratkaistaan näppärästi pienellä lahjuksella.
Kyse on siis pelistä, jonka säännöt kaikki tuntevat.
Myös paikallismiliisi hyötyy monin tavoin torikaupasta. Toreilla ja halleissa työskentelee runsaasti laittomasti maahan tulleita henkilöitä.
Toreja valvova miliisi kyselee rekisteröintipapereita, ja mikäli niitä ei löydy, miliisi kuittaa asian ottamalla vastaan lahjuksen. Luonnollisesti miliisi joutuu maksamaan osan keräämistään sivutuloista organisaatiossa ylempänä oleville.
Kuvio on siis yleisesti tiedossa, mutta torien myyjät tai hallinnoijat eivät siitä hevillä haastatteluja anna.
Kaikkialle ulottuvasta korruptiosta huolimatta torit pystyvät edelleen kilpailemaan hinnoilla ja laadulla markettien kanssa. Kaupanteko on etelän ihmisille elämäntapa ja nämä viettävät toreilla kaiken aikansa.
Tori-ihmiset väittävät, ettei toreilla ja halleissa tietoisesti syrjitä venäläistuottajia ja kauppiaita. Syyksi venäläisten vähäisyyteen väitetään sitä, että nämä eivät halua sitoutua 18-tuntisiin työpäiviin ja mitättömiin palkkoihin.