Sinisalon Veikko haaveili vuosikaudet, että saisi kuolla näyttämölle ja me muut jännitimme, että hän sen vielä tekeekin.
Sitä hänelle ei suotu.
Perisuomalaisten tuntojen tulkki, karismaattisista karismaattisin näyttelijä ja koko kansan rakastama miehekäs lausuja menehtyi keuhkokuumeeseen tiistai-iltana. Hän lähti vain joitakin viikkoja myöhemmin kuin naapurinsa ja hovilavastajansa Ensio Suominen.
Vaikka 77-vuotiaana kuollut Veikko Sinisalo oli työväenaatteen läpitunkema hämäläinen, pohjoissuomalaisetkin yli yhteiskuntaluokkien ottivat hänet jo vuosikymmenet sitten omakseen ja täyttivät salit, kun hän kiersi yhden miehen lausuntailloissaan maata. Sinisalo teki senkin ihmeen, että sai kansan tungeksimaan kaikkialla muuten puolityhjiin kirkkoihin saatuaan idean tulkita Raamattua saarnastuolista.
Kiertueillaan Sinisalo mullisti käsitykset aallonpohjaan mahtipontisuudessaan ajautuneesta lausuntataiteesta ja teki lajista suorastaan muodikkaan jopa miehisille miehille.
Hän lähestyi niin runoa kuin proosaakin näissä yhden miehen illoissaan näyttelijän keinoin ja yllytti teatterikriitikoitakin näiden nyrpistelemän lausunnan pariin kehottamalla näitä suhtautumaan lausuntaan samoin kuin teatteriinkin. Lähestymään siis teatterin keinoin kuten hän itse teki. Kaikki tämä suomalaisen lausuntataiteen edistämiseksi tapahtunut toiminta huipentui Kajaanin alun pitäen Sanaksi ja Säveleksi kutsutussa valtakunnallisessa lausuntafestivaalissa, jonka kantava voima ja symbolihahmo Sinisalo oli 1970-luvulta lähtien.
Sittemmin Runoviikoksi muutetussa kajaanilaisfestivaalissa Sinisalo sai toteuttaa kulttuuripoliittisia visioitaan. Tämä oli hänelle yhtä tärkeää kuin hänen oma yhden miehen teatterin kiertuetoimintansakin varsinaisen teatterityön rinnalla. Monipuolisuutensa ansiosta Sinisalo sai läheisen ja lämpimän tuntuman tavalliseen yleisöönsä. Siihen siis, jonka ujo edustaja rohkaistuessaan saattoi tulla pyytämään vaikkapa, että hän kiroaisi näytteeksi ihan yksityisesti samalla tavalla kuin kiroili Tuntemattoman sotilaan Lahtinen tai Pohjantähden Laurilan Anttoo.
Frakki lensi nurkkaan 50-luvun jälkeen
1950-luvulta lähtien Sinisalo vaelsi pitkin maata ristiretkellä tuodakseen kirjallisuuden ja näyttämötaiteen koko kansan ulottuville.
Perinteisen lausujan univormun, frakin, hän heitti nurkkaan jo 1950-luvun jälkeen, mutta hänestä ja Ilmari Kiannosta on olemassa harvinaisia frakkikuvia tuoltakin ajalta, jolloin hän esitti Iki-Kiantoa.
Suuri Sinisalo-hurmos valtasi koko maan, kun tasavalta täytti 50 vuotta 1967, ja Sinisalo lauloi ja lausui villapaidassaan ja saappaat jalassaan tasavallan tuntoja viiden vuosikymmenen ajalta. Tämän jälkeen seurasivat suomalaisen kirjallisuuden peruspilarit 1900-luvulta kukin vuorollaan- toki Aleksis Kivellä täydennettyinä. Monet juhlat alkoivat tuntua juhlilta vasta siinä vaiheessa kun tämä hellänkarhea perisuomalainen alkoi lausua.
Suurten kansanjuhlien esiintymistensä vuoksi Sinisalo alkoikin nimittää itseironisesti itseään hehtaarilausujaksi. Kun itseironia oli huipussaan, hän muisti ylpeänä siteerata Jouko Turkkaa, joka oli joskus Sinisaloa sen kummemmin tuntematta kutsunut tätä Suomen tyhmimmäksi näyttelijäksi. Tokaisusta saattoi päätellä, ettei Turkka tuntenut salaviisasta Sinisaloa.
Vain vähän ennen kuolemaansa Sinisalon oli määrä tulkita tamperelaisessa kirkossa Lauri Viitaa. Hän ei kuitenkaan enää jaksanut mutta hankki itse tilalleen sijaisen.
Vaikka Sinisalon toive kuolla näyttämölle ei toteutunutkaan, hänen lähtönsä ajoitus osoitti draaman tajua: kansallislausujaksi kutsuttu vaikuttaja valitsi hetken, jolloin on hänen rakastamiensa kynttilöiden aika. "Kynttilät olivat hänelle tärkeitä, hän poltti niitä jopa keskellä kesää", muisteli surun murtama ystävä.
Yhtä monta kertaa kuin me muut olimme kuulleet Sinisalon tulkitsemana Jorma Eton Suomalaisen, yhtä monta kertaa tämä ystävä oli kuullut, miten Sinisalo lausui Lauri Viidan runoa: "Kun minä olen kuollut, kun minä olen kuollut, kesä jatkuu, kesä..."
Myös Sinisalon nimikkokilpailut nuorille lausujille jatkuvat. Sellainen tapahtuma on jälleen vuorossa ensi kesänä Kajaanissa, jossa kilpailun perustaja ei kuitenkaan enää ole itse pitämässä kannustuspuheenvuoroa voittajalle.