Tieto arvokasta tuomiokirkkoa vaurioittaneesta tulipalosta järkytti maanantaiaamuna varmasti syvimmin Porvoon asukkaita. Muuallakin maassa uutinen hätkähdytti.
Porvoolainen jokinäkymä ranta-aittoineen ja mäenrinteellä pilkistävine puutaloineen kuuluu varmasti tunnetuimpiin suomalaismaisemiin. Olennainen osa sitä on vuosisatojen ajan ollut korkealla mäellä sijaitseva kivikirkko, historiaa ja menneiden polvien kauneudentajua henkivä kansallisesti merkittävä pyhäkkö.
Ensimmäiset kuvat palopaikalta palauttivat mieleen syksyn 1997 tapahtumat Tyrväältä. Sen vanhasta kirkosta ei tuhopolton jälkeen jäänyt jäljelle juuri muuta kuin kiviset päädyt. Myöhemmin päivällä Porvoosta kuultiin uutinen, joka lisäsi tapausten yhtymäkohtia: tuomiokirkonkin oli joku halunnut tarkoituksella tuhota.
Porvoon kirkkoa ei onneksi kohdannut täydellinen tuho. Kirkkosali ei palanut, vaikka kärsikin pahoista savuvahingoista. Palomiesten ammattitaidon ansiosta sammutusvesikään ei päässyt aiheuttamaan kovin suuria vahinkoja. Olennaisin asia oli, että kirkon holvirakenne pysyi pystyssä romahtamatta.
Porvoon tuomiokirkko rakennetaan palon jäljiltä kuntoon, missä menee arviolta yli vuosi. Tämän päivän porvoolaiset ovat siis samassa tilanteessa kuin heidän esivanhempansa useasti. Kirkkoa ovat vaurioittaneet sodat ja muut tuhot, mutta vanhimmilta osiltaan yli 700-vuotias pyhäkkö on aina rakennettu uudestaan.
Maanantaiöisen tapahtuman osoittautuminen lähes varmasti tuhotyöksi herättää nyt kysymyksen, olisiko Porvoossa voitu tehdä jotakin vielä paremmin kirkon suojaamiseksi. Samalla kirkkojen turvajärjestelyjen arviointi varmasti nousee esiin monella muullakin paikkakunnalla. Vaikka Porvoon tuomiokirkon sisällä oli uudet palohälytyslaitteet, kirkon ulkopuolella ei ollut kameravalvontaa. Jo tieto sellaisesta olisi voinut estää nyt nähdyn teon, vaikka tekijänä on ehkä ollutkin mieleltään järkkynyt ihminen.
Koskaan ei kirkkoja voi yksittäisten ihmisten tuhoilta kokonaan suojata. Silti seurakuntien, kirkkohallituksen ja pelastusviranomaisten olisi syytä käydä perin pohjin läpi arvokkaiden kirkkorakennusten tämänhetkinen suojaus. Jos puutteita havaitaan, kirkon keskusrahaston pitää osoittaa suojauksiin riittävä tuki.Uutta voidaan aina rakentaa vanhan tilalle, mutta osittaisetkin tuhot aiheuttavat aina korvaamattomia historiallisia menetyksiä sille arvokkaalle rakennusperinnölle, jota vanhat suomalaiset kirkot edustavat.