"Nuorisotyö ei saa olla pähkinöiden heittämistä apinahäkkiin", kärjistää erityisopettaja Antero Lindvall.
Antero Lindvall on testannut ideoitaan oikeanlaisesta nuorisotyöstä suunnittelemalla Jelppiksen, uudenlaisen nuorten palveluryhmän. Jelppis aloittaa toimintansa syksyllä. Sosionomi Terhi Haataja hoitaa käytännön toteutuksen. Lindvall uskoo, että toimintatilat saadaan Oulun kaupungin koulu- tai nuorisotoimelta.
Tarkoitus on innostaa nuoria kansalaistoimintaan, esimerkiksi vapaaehtoiseen auttamistyöhön. Hankkeessa pyritään kohottamaan nuorten itsetuntoa, ja luomaan heille tunnetta siitä, että voi auttaa toisia.
"Mikään ei tue nuoren itsetuntoa paremmin kuin vapaaehtoinen auttaminen", Lindvall sanoo.
Nuori voi esimerkiksi mennä toisen tueksi konserttiin tai elokuviin. Siten piristetään myös niitä, jotka kenties kokevat jääneensä syrjään kotona, koulussa tai kaveripiirissä.
Palveluryhmän takana on Oulun Pelastakaa lapset -yhdistys. Jelppis seuraa kaksi vuotta sitten aloitettua Kannata lasta -teemahanketta.
Kannata lasta toimi Pateniemen suuralueen kouluissa, ja siinä järjestettiin vapaa-ajan toimintaa sosiaalialan ammattilaisen avustuksella.
Jelppikseen ovat tervetulleita kaikki 13-25-vuotiaat nuoret kaupunginosien rajoista riippumatta. Jelppikseen pääsee esimerkiksi ottamalla yhteyttä Oulun Pelastakaa lapset -yhdistykseen.
Toistaiseksi Jelppis toiminee vapaaehtoisvoimin. Ensi vuodeksi hankkeelle yritetään saada avustuksia projektityöntekijän pestaamiseen.
Aluksi toiminta käynnistyy Pateniemen ja Rajakylän alueella, myöhemmin ehkä myös Lintulan ja Mäntylän alueella.
Jelppiksessä aiotaan hyödyntää myös tukioppilaiden auttamistaitoja. Mannerheimin lastensuojeluliitto on kouluttanut pitkin viime talvea tukioppilaita, mutta koulutetut eivät ole vielä päässet työn touhuun.
Ryhmässä saa
myös epäonnistua
Jelppiksessä tekemistä ja harrastamista ei sanella ylhäältä, Lindvall sanoo.
Tehtävät keksitään itse, mutta ennen ideariihtä sosionomi huolehtii siitä, että ryhmä todella toimii. Ilman ammattisilmää ryhmän muodostaminen ei ehkä onnistu.
Syrjäytymisvaarassa olevat kudotaan tiukasti ryhmään. Eriarvoisuutta vältetään: nuoria ei lokeroida eikä heihin lyödä leimoja.
Vaikka Jelppiksen on tarkoitus ehkäistä väärille poluille ajautumista, kenenkään ryhmän jäsenen ei pidä tuntea itseään autettavaksi.
"Syrjäytyminen ei ole taloudellista ahdinkoa vaan sosiaalisten taitojen puuttumista", Lindvall toteaa.
Kannata lasta -hankkeessa hyödynnettiin Nuorten akatemian rahoittamaa Mahis-projektia. Viime syksynä hankkeen piiristä perustettiin Pateniemen yläasteella muun muassa tyttökerho, jossa nyt 14-kesäiset Johanna Inkiläinen, Jenna Perunka ja Sonja Honkanen olivat mukana. Tyttökerho toteutti oman Vuokatin-matkan viime keväänä. Terhi Haataja ohjasi ryhmää, joka sai tietenkin päättää itse, mitä on mielekäs tekeminen.
"Me olisimme lähteneet Pariisiin, jos Terhi ei olisi rajoittanut", Jenna Perunka nauraa.
Matkarahoja kerättiin koko lukuvuosi muun muassa järjestämällä päihteetön disko. Diskotyöryhmä järjesti myöhemmin oman päihteettömän hauskanpitoillan.
"Toiminnan palkitsevuus on tärkeää. Mitä sitten sanotaankin epäitsekkyydestä tai identiteetin rakentumisesta, nuoren pitää ennen kaikkea huomata, että auttamistoiminta on palkitsevaa", Lindvall väittää.
Nuoret ovat tehneet talkootyötä, kantaneet kirjoja ja avustaneet Pelastakaa lapset -yhdistyksen perhetilaisuuksia. Myös päihteetön disko on käsitettävissä auttamistoiminnaksi: "Päihteiden käyttö väheni ainakin yhdeksi illaksi", Sonja Honkanen toivoo.
Tyttökerhon hyviin puoliin on kuulunut sekin, että ryhmässä on helpompaa kertoa ikävistäkin kokemuksista, kuten vanhempien riitelystä. Omat ongelmat lakkaavat olemasta maailman suurimpia, kun huomaa, että muut painivat samojen asioiden kanssa.