Kansalaissota heijastuu suomalaisten elämään yhä. Sen trauma on kulkeutunut hämmästyttävän monen sukupolven yli. Se elää kollektiivisissa muistoissa, ja heijastui jopa viime presidentinvaaleissa.
Näin sanovat historian spesialistit, Euroopan historian professori Laura Kolbe ja valtiotieteen tohtori Jukka Tarkka.
Syväluodatessaan Suomen 90-vuotista taivalta molemmat nostavat kansalaissodan historiamme pahimmaksi traumaksi.
Sen sijaan Suomi on heidän mielestään noussut agraarisesta, sodan runtelemasta maasta nopeasti Ruotsin rinnalle ja selvinnyt Neuvostoliiton "komennosta" sekä EU:hun liittymisestä yllättävän nopeasti.
"Sisällissodan hirvittävät asiat kulkeutuvat sukupolvesta toisen syvän draaman muodossa. Talvi- ja jatkosodasta, jotka olivat yhteisiä kokemuksia, kertomukset ovat enemmän sankari- tai selviytymistarinoita", Jukka Tarkka sanoo.
Kolbe lisää, että jo nimipolitiikka - kansalais/vapaussota - kertoo, että asia on kipeä ja vaikea. Sodasta rakentui hänen mukaansa kaksi Suomea. Niiden olemassaolo kytkeytyi elämäntapoihin, politiikkaan, kulttuurikäsitykseen. Itse asiassa kaikkeen.
"Meni 80 vuotta ennen kuin kuilu saatiin umpeen. Tämä kansallisen yhtenäisyyden projekti on ollut 1900-luvun Suomen tarina. Se täydentyi 1990-luvun alussa, kun vapaussodan molemmat osapuolet istuivat ensimmäistä kertaa hallituksessa."
"Minusta sodan jäljet elävät vieläkin henkisesti kansallisessa alitajunnassa", Tarkka sanoo.
Kolben mielestä tämä konkretisoitui presidentinvaaleissa. "Vaikka olemme kasvaneet poliittiseen yhteisymmärrykseen, presidentinvaalissa vanha porvaristo ja vanha sosialistinen Suomi nousivat esiin tietyllä tavalla tyhjästä. Tämä ei vastaa politiikan muuta ilmapiiriä."
Tarkka huomauttaa, ettei ilmiötä ollut, kun ensimmäistä sosialidemokraattia, Mauno Koivistoa, valittiin presidentiksi. Se tuli vasta nyt. "Siihen voi vaikuttaa se, että Tarja Halonen on niin leimallisesti lähtöisin työväenluokasta. Eiväthän kaksi edeltäjääkään mitään keskiluokkaisia olleet, mutta Halonen on selvästi työläistaustainen."
Kolbe korostaa, ettei Halosen valinnasta jäänyt arpia. Hänen takanaan seisoo nyt enemmistö kansalaisista.
Konsensus on elinehto
Suomen konsensustraditiota molemmat pitävät hyvänä. "Se on hieno ja arvokas perinne. On suomalaisen yhteiskunnan säilymisen elinehto, että haetaan yhtymäkohtia ja yhteistyötä eikä repivyyttä", Kolbe sanoo.
Historian kulku vaikuttaa kaksikon mukaan siihen, että porvarihallitus muodostettiin nyt ensimmäistä kertaa sodan jälkeen luontevalla tavalla vaalituloksen pohjalta.
"Vanha, selkeästi elinkeinoihin perustuva puoluejärjestelmä on murtunut, samoin kuin vastakohtaisuus maaseudun ja kaupunkien välillä. Politiikankin pitää elää urbanisoituneen eurooppalaisen globaalitalouden aikakautta", Kolbe toteaa.
Tarkka ihmettelee: "Eikö ole kummallista, että kehityksen tässä vaiheessa maata johtaa keskusta, joka on taustaltaan agraari. On aivan luonnotonta, miten keskusta on pystynyt säilyttämään asemansa nopean rakennemuutoksen aikana sekä toteuttamaan Johannes Virolaisen suuren oivalluksen: maalaisliiton pitää ruveta keskustapuolueeksi. Hän oli ihan oikeilla jäljillä, mutta esitti ajatuksensa liian aikaisin. Virolainen sai kärsiä siitä, että oli aikaansa edellä."
Januskasvoinen 70-luku
1970-luvun voimakas vasemmistolaisuus, etenkin taistolaisuus ja Neuvostoliiton ihannointi, askarruttavat Laura Kolbea ja Jukka Tarkkaa. On vaikea arvioida, miten vakava ja laajamittainen ilmiö kokemusten purkamisesta syntyy tutkimustiedon lisääntyessä.
"Ilmeisesti se ja sen kaiken upean romahdus on ollut vasemmistolaisuuden voimakkaimmin kokeneille niin syvältä persoonallisuutta kouraiseva elämys, ettei oikein tiedetä, mitä tapahtuu, kun se lähtee purkautumaan. Voi olla, että se purkautuu pelkästään analyyttisena keskusteluna", Tarkka miettii.
"Voi käydä kuten vuoden 1918 kanssa. Pahaa pelkään, että se sukupolvi, jonka Jukka mainitsi, ei ole kykeneväinen analyyttiseen keskusteluun. Tarvitaan 1980-luvulla syntyneitä, jotka katsovat touhua ulkopuolisina ja kysyvät, miksi se oli sellaista", Kolbe sanoo.
Hän lisää, että aikakaudessa oli paljon hyvääkin. "Se oli januskasvoinen (kaksikasvoinen) vuosikymmen, joka pani yhteiskunnan liikkeelle." Kolbe muistuttaa idänkaupan merkityksestä.
"Suhteessa Neuvostoliittoon oli kaksoisjännitys. Idänkaupalla rahoitettiin suomalaisen hyvinvointivaltion rakennus. 1970-luku oli valtavaa julkisen sektorin järjestäytymisen ja kunnallisten palvelujen tuottamisen aikaa. Myös ihmisten elintaso kasvoi. Hankittiin autoja ja mökkejä, aloitettiin Keihäsmatkat Kanarialle."
Tarkasta "kauheinta" on, että vasta jälkeenpäin on valjennut se "älyllinen sokeus, mikä kaikista voimakkaimmin sosialismiin hurahtaneilla täytyi olla".
"Vaikka he näkivät omin silmin neuvostojärjestelmän luonteen ja toimintakyvyn, mitään viestiä yhteiskunnan tilasta ei tuotu. Kuinka ideologia sumentaa analyysin ja kuinka aatteen palo tukahduttaa järjen valon", Tarkka kauhistelee.
Kolbe toteaa, että vaihtoehto olisi ollut USA ja Nato. "Eurooppaahan ei ollut olemassa. Skandinavismia yritettiin rakennella kolmantena tienä, johon Suomi pinnallisesti hypähti mukaan."
Hänen mukaansa herkästi unohdetaan, että "ideologista hurahtamista" oli puolin ja toisin. "Ei vain vasemmisto vaan myös oikeisto politisoitui."
Tähtihetkemme
Molempien mielestä suomalainen hyvinvointivaltio rakennettiin hämmästyttävän nopeasti. Myös maan taloudellinen nousu oli ripeää. Euroopan unioniin liittymisestä Suomi selvisi yllättävän kivuttomasti.
"Liittymiskeskustelusta päätellen olisin odottanut, että siitä syntyy pahempi trauma kuin syntyi. Suomalaiset ovat vain muita EU-kriittisempiä", Tarkka sanoo.
Kolben mukaan suomalaiset palasivat sinne, minne ovat katsoneet kuuluvansa. "Euroopasta tuli konsepti, jonka varaan voitiin rakentaa suomalaisuutta olemassa olevaa laajemmin."
Jukka Tarkalle valtakunnan tähtihetki oli se, kun eduskunnan lipputankoon vedettiin siniristilipun rinnalle EU:n tähtisikermä.
"Olen niin syvästi urheilusta vieraantunut, ettei mikään urheilutapahtumista sykähdytä. No se, kun lätkän maailmanmestaruuden jälkeen satatuhatta ihmistä kerääntyi heiluttamaan lippua, laulamaan Maamme-laulua ja itkemään. Samperi, siinä oli jotakin!"
Laura Kolben valinta tähtihetkeksi on torpparivapautuslaki vuonna 1922. "Ei euforiana, mutta kansallisena menestyskokemuksena. Sillä otettiin maaseudun rakennemuutos haltuun ja synnytettiin pientilallisten luokka."
Tarkka nyökyttelee: "Sieltä se konsensus lähti."
Monta muutakin tähtihetkeä heillä on. Peruskoulun toteuttaminen oli molemmista tärkeä.
"Sen hedelmät nähdään nyt", he sanovat, mutta tarkoittavat yllättäen eri asiaa. Tarkka viittaa Pisa-tutkimukseen, Kolbe Jokelan tragediaan.
Pinnan alla väreilee
Tulevaisuuden isoin haaste on hyvinvoinnin säilyttäminen vinoutuvassa ikärakenteessa.
Rauhallisen ja vakaan demokratian pintakuva on Kolben ja Tarkan mielestä vähän valheellinen. Tulo- ja varallisuuserojen särkyminen sisältäpäin voi radikalisoida kansaa.
Kolben mielestä murros on tapahtumassa, ja Suomi jakautumassa menestyviin ja niihin, joilla on ohuemmat eväät. "Työttömyys periytyy jo kolmannessa sukupolvessa."
Tarkka kieltäytyy allekirjoittamasta "ruikutusta tuloerojen kasvusta". Hänestä rikkaat saavat rikastua. Ratkaisevaa on se, millainen on heikoimmassa asemassa olevien elämä.
Vielä ei tiedetä, mihin suuntaan seuraava radikalisoituminen vie. Tarkan mukaan synkin vaihtoehto on, että se purkautuu nihilistisenä väkivaltakäyttäytymisenä.
Suomen tulevaisuuden Kolbe ja Tarkka näkevät positiivisena. He korostavat, ettei pidä puhua vain uhkista, vaan muistaa myös mahdollisuus.
"Kun maailma on avoin, mikä pitää lapsukaiset tässä maassa? Mitä tapahtuu kansalliselle isänmaanrakkaudelle?" Kolbe kyselee ja muistuttaa, että suomalainen on patriootti ulkomailla.
Maahanmuuttajille Kolbe avaisi ovea enemmän. Tarkastakin monikulttuurisuus on väistämätön kehityssuunta. "Parempi, että se tapahtuisi hitaasti ja hallitusti eikä räjähdyksen suurena vyörynä."
Kolbe kaipaa uutta dynaamista energiaa yrittäjyyteen.
Tarkan mielestä politiikassa tarvitaan yhtä onnistunut sukupolvenvaihdos kuin yritysmaailmassa on jo tehty. "Se meni loistavasti. Tulokset ovat häikäiseviä."
Molemmat luottavat, että suomalainen elämänmuoto säilyy. "Mökit ovat komeampia ja kaupungit isompia. Siinä se suurin piirtein on", Kolbe tiivistää.