Milloin kansalta voi ja kannattaa kysyä mielipidettä? Jos mielipidettä kysytään, kannattaako sitä ottaa huomioon ja jos kannattaa, niin miten? Entäs kun ei kysytä, mutta palautetta tulee pyytämättäkin.
Kansalaisten vieraantumista yhteisten asioiden hoidosta on koitettu korjata patistamalla heitä osallistumaan ja ottamaan kantaa. Samaan aikaan on nähty, etteivät viralliset kanavat kuulemistilaisuuksineen ja mielipiteen jättöoikeuksineen riitä. Ne eivät toimi, eivät ainakaan kuntalaisten mielestä.
Kuulemiset ovat yleensä siinä vaiheessa, kun asia ei vielä ole herättänyt laajempaa kiinnostusta. Mitä tehdä, kun palautetta alkaakin tulla vasta paljon niiden jälkeen, pahimmassa tapauksessa vasta juuri ennen päätöksentekoa, kuten Oulussa suurkouluasian käsittelyssä kävi.
Yksittäiset kansalaisten mielipiteet eivät juuri tunnu vaikuttavan päätöksentekoon, mutta merkitseekö suuri joukko nimiä yhtään sen enempää? Nykytekniikka mahdollistaa helpon ja vaivattoman nimienkeruun erilaisten vaatimusten taakse. Adresseja keräillään jo niin paljon, että ne ovat menettäneet osan tehostaan. Niitä vastaan voi myös sanoa, että kaikki muut ovat varmaan sitten sitä toista mieltä.
Oulun kaupunginvaltuuston viikko sitten tekemän suurkoulupäätöksen yhteydessä on pohdiskeltu kansalaismielipiteen vaikutusta päätöksenteossa. Adresseja tuki voimakkaasti myös puolueeton mielipidekysely, mutta siltikään sillä ei tuntunut olevan vaikutusta. Demokratia toimii kansalaisten valitsemien edustajien kautta ja sillä siisti. On viitattu siihen, etteivät ihmiset tiedä tarpeeksi, mitä oikeastaan suunnitellaan, ja että kantaa otetaan tunteella.
Tähän samaan on vedottu, kun on torjuttu kansanäänestyksen käyttö suurissa kunnallisissa kysymyksissä. Kansalaisten pitäisi ensin jollain konstilla saada riittävästi tietoa asiasta, vasta sitten on järkeä kysyä heidän mielipiteitään. Se on tietenkin aivan totta, mutta ehkä sittenkin liian helppo vastaus. Kelpaahan se mielipide vaaleissakin vai pitäisikö kansalaisten tiedon taso niissäkin ensin testata? Ehkä pitäisi... ja ennen kaikkea ehdokkaiden taso.
Suomessa kansalliset ja kunnalliset kansanäänestykset ovat neuvoa-antavia. Niitä käytetään erittäin harvoin, tähän mennessä on kysytty lähinnä kuntaliitoksista ja EU:iin liittymisestä. Muualla Euroopassa kansanäänestyksiä järjestetään useammin kuin Suomessa, ja niiden tulokset sitovat päättäjiä.
Kunnallisen kansanäänestyksen järjestäminen vastaa suurin piirtein kunnallisvaaleja, joiden yhteydessä sitä ei kuitenkaan lain mukaan saa järjestää. Kansanäänestyksen järjestäminen on paitsi jäykkää, myös kallista.
Vaikka sähköinen äänestäminen ei ensimmäisellä kertaa mennyt kokeilukunnissa aivan putkeen, saattaa nykytekniikka tuoda ratkaisun tähän kuntalaisten konsultointipulmaan. Jonkinlainen kuntalaisten mielipidemittaus netin kautta ainakin suurissa palveluja koskevissa kysymyksissä ei varmaan olisi pahitteeksi, jos asia on ensin hyvin valmisteltu ja tiedotettu.
Oulun suurkoulun herättämä voimakas kansalaisreaktio ei vastakkaisesta päätöksestä huolimatta ole merkityksetön: varmaa on, että koulun suunnittelua seurataan nyt erityisellä mielenkiinnolla. Lopputulos tästä tuskin kärsii.
liisa.laine@kaleva.fi