Muuttofirmat paiskivat hyvinvointi-Suomessa pitkää päivää. Kuin varkain muuttoliike on kasvanut 2000-luvulla jopa suuremmaksi kuin 1970-luvun hurjina maaltapakovuosina. Aktiiviseen aluepolitiikkaan ei kuulemma ole varaa, joten näin on siis hyvä.
Neljä vuosikymmentä sitten Etelä-Suomen siirtotyömailla kantoi parakin luona patjaa monta vähäpuheista pohjoisen miestä. Kouraan oli kotikunnassa lyöty littera eikä vaihtoehtoja ollut. Nyt työn perässä muuttaville esitetään annettavaksi 500 euroa harkinnanvaraista muuttoavustusta. Saman verran asettautumisrahaa haluttaisiin muuttajalle napata työnantajan pussista.
Tuskin oli demariministerin muuttoavustusesitys päässyt julkisuuteen, kun keskustastakin kuului. Alue- ja kuntaministerin mielestä on parempi viedä työtä ihmisten luo kuin toisin päin. Hänen visiossaan ihminen käy opiskelemassa ammatin muualla, mutta palaa tietoineen ja taitoineen juurilleen. Ajatus on kaunis, mutta totuus toinen: jos et uskalla yrittäjäksi, vaihtoehdot ovat monessa syrjäkunnassa olemattomat.
On kerrottu, että kaupungeissa vilkuilee maaseudun rauhan suuntaan jopa satoja tuhansia virkeitä eläkeiän kynnyksellä olevia. Jos puoletkaan heistä toteuttaa haaveensa punaisesta tuvasta ja perunamaasta, jako kahteen näkyy kohta entistä selvemmin: kaupungissa asuvat nuoret ja lapsiperheet, maalla vanhat ja peräkamariin unohtuneet poikamiehet.
Muuttotappioalueilla sinnittelevien ihmisten arvonnousua kohta iskevän työvoimapulan myötä odoteltaessa voidaan kummastella vaikka sitä, ettei työ tule ihmisten luo edes rahan houkuttelemana. On laskettu, että työntekijän palkkaaminen on Kainuussa neljänneksen edullisempaa kuin Helsingissä. Keskimäärin yritys säästäisi palkkakustannuksissa 10 000 euroa vuodessa. Kainuulainen ei välttämättä myy työtänsä muita halvemmalla, vaan eniten vaikuttavat erilaiset tuet.
Yritykset eivät lähde maalle, koska palvelut on siellä ehditty leikata lähes olemattomiin. Nuori johtaja ei tuo perheettään kuntaan, jossa ei ole edes lukiota ja jossa kansalaisopiston harrastepiiritkin on karsittu muutamaan. Viimeistään muuttoaikeet kaatuvat siihen, ettei puolisolle ole töitä, ei enää edes siellä kunnan palkkalistoilla.
Valtakunnan kahteen kertaan rakentaminen jatkuu. Väkikatokunnat myyvät komeita kyläkoulujaan muutamalla tonnilla kesämökeiksi ja hulppean rakennuspaikan kunnallistekniikalla saisi ilmaiseksi jos vain jollekin kelpaisi. Kasvukeskuksissa ynnätään samaan aikaan paljonko kovahintaisia tontteja uskalletaan myydä, jotta palvelujen rakentaminen pysyisi kiivaassa kasvussa mukana. Yhteinenkin ongelma sentään löytyy: päihteet ja syrjäytyminen kaatavat muutokseen sopeutumattomia molemmissa paikoissa.