Kansalaisten tuki kehitysyhteistyölle on Suomessa ollut jo pitkään vahvaa. Asiaa on selvitetty ulkoministeriön teettämissä mittauksissa vuodesta 2002 alkaen. Viimeisen kymmenen vuoden aikana niiden kansalaisten osuus, jotka pitävät kehitysyhteistyötä tärkeänä, on ollut yhtä vuotta lukuun ottamatta 80 ja 90 prosentin välillä.
Viime viikolla julkaistussa mittauksessa lukema oli 84 prosenttia. Niitä, jotka haluaisivat vähentää kehitysvaroja, oli kyselyssä alle viidennes. Enemmistö pitäisi varat ennallaan.
Huomionarvoinen muutos tutkimuksessa oli, että tuen kutistamista peräävä joukko oli vuotta aiempaan verrattuna selvästi pienempi. Vastaajat ehkä muistivat, että valtion tämän vuoden budjettiin tehtiin jo tuen raju leikkaus.
Toinen selitys lienee se, että viime aikojen tapahtumat Euroopassa ovat saaneet kansalaiset arvioimaan uudelleen tarvetta tukea köyhempien maiden kansalaisia. Suomihan on saanut osansa siitä ihmisvirrasta, joka on lähtenyt pakoon sotaa ja epävarmoja elinoloja.
Nyt neljä viidestä katsoo, että kehitysyhteistyöllä voidaan ehkäistä pakolaiskriisin syntymistä vaikuttamalla ihmisten mahdollisuuksiin elää kotimaissaan. Kiinnostava yksityiskohta on, että näin ajattelee selvä enemmistö perussuomalaistenkin kannattajista, siis joukosta, joka vaaleissa on tukenut kehitysyhteistyön jyrkkää heikennystä.
Vaikka ylivoimainen enemmistö antaa tukensa suomalaiselle kehitysyhteistyölle, on epäilyksiä, jotka liittyvät tuen tehoon. Vuodesta 2002 alkaen Suomen kehitysyhteistyötä tuloksellisena pitävien osuus on trendinomaisesti laskenut. Kehitysyhteistyön toteuttajien näkökulmasta tämä on ilmiselvä ongelma, joka voi vähitellen alkaa näkyä myös haluttomuutena tukea työtä.
Olennainen asia tämän kaltaisten selvitysten tulkinnassa on se, mitä kansalaiset tosiasiassa tietävät nykyisestä kehitysyhteistyöstä ja kehitysmaiden tilasta. Tiedon ohella arviot perustuvat nytkin myös mielikuviin.
Kyselyn perusteella suomalaiset esimerkiksi arvioivat kehitysyhteistyövarojen nykytason melko lailla alakanttiin. Tälle vuodelle budjetoitu summa on 818 miljoonaa.
Aiempien tutkimusten mukaan suomalaisilla on myös todellisuutta synkempi kuva kehitysmaista. Kaksi vuotta sitten peräti 76 prosenttia vastaajista arveli köyhyyden lisääntyneen maailmassa. Vain joka kymmenes tiesi, että äärimmäisessä köyhyydessä elää nyt vähemmän ihmisiä kuin vuonna 1990.
Olisiko kansalaisten tuki kehitysyhteistyölle pienempi, jos tiedossa olisi, että ei tilanne kaikkialla niin kurja olekaan? Vai lisäisikö se päinvastoin uskoa kehitysyhteistyön tuloksellisuuteen?
Joka tapauksessa kyselyn olennaisimpana viestinä voi pitää sitä, että isolle osalle suomalaisista todellisuus on enemmän kuin oma maa ja sen kansalaiset. Katse osataan nostaa etäämmälle. Pakolaiskriisi on varmasti ollut tapahtuma, joka osoittaa, että sillä, mitä tapahtuu kaukana, on usein seurauksensa myös omalla kotiovella.
Pääkirjoitus