Kansainvälistä opaskoirapäivää vietetään jälleen keskiviikkona 25. huhtikuuta.
Tänä vuonna päivää juhlitaan teemalla Yhdessä yhteinen tavoite, opaskoira. Sillä halutaan korostaa hyvää ja läheistä yhteistyötä pentujen kasvattajien, pentukotien, opaskoirakoulujen, opaskoirien kouluttajien, peesarien ja opaskoirankäyttäjien välillä.
Suomessa on käytössä noin 190 opaskoiraa, mutta opaskoirayhdistyksen mukaan koiria tarvittaisiin jopa 250. Opaskoiria kouluttaa maassamme kolme opaskoirakoulua Vantaalla, Kuopiossa ja Seinäjoella.
Opaskoira on sokean tai vaikeasti heikkonäköisen henkilön apuväline, jonka avulla opaskoirankäyttäjä pystyy liikkumaan itsenäisesti tuntemattomissakin paikoissa.
Opaskoirayhdistys palkitsee keskiviikkona Vuoden peesarin, joka valitaan tänä vuonna 18. kerran. Peesari on vapaaehtoinen, joka kulkee opaskoirakon perässä "peesissä" ja antaa opaskoirankäyttäjälle ohjeita esimerkiksi koirakon tutustuessa uuteen reittiin.