Espanjalainen journalisti Manuel Vincent on kirjoittanut triangelidraaman, jonka mielenkiintoisin sisältö ei ole näiden kolmen ihmisen sekalainen lemmensuhde, vaan se maailma, missä he elävät.
Tuo maailma on oikukas ja rahakas kansainvälinen taidekauppa, jonka juonet ja raadollisuus tuodaan suorasukaisesti julki.
Äänitorvena on taidekauppias Michel Verdano, yksi triangelidraaman osallistujista. Ne kaksi muuta ovat hänen uusrikas asiakaspariskuntansa, nousukkaat, joiden rahat lama vie, mutta myös ihme tapahtuu.
Ihme on sen suuntainen, että kirjaa voisi suositella kansainväliselle projektille Arts in Hospital eli Terveyttä kulttuurista, koska huipputaide selvästikin parantaa. Yhdelle tämän triangelin jäsenelle "hurahtaminen taiteeseen" koituu kuitenkin tuhoksi.
Taidekauppiaiksi halajavat voisivat lukea romaania osittain oppikirjana ja tankata päähänsä ainakin taidemarkkinoiden ensimmäisen käskyn.
Ensimmäisen käskyn päähenkilömme oppi itseään kokeneemmalta alan veteraanilta. Käskyn mukaan taulun arvo on aina suhteellinen. Siitä vapautuvan esteettisen ja monetaarisen energian määrä riippuu siitä, millä seinällä asianomainen taulu riippuu.
Kirja opettaa, miten markkinat luovat omat johtajansa. Johtajat taas määräävät, esittävät mielipiteensä, ohjaavat mieltymyksiä, antavat asiantuntevia lausuntoja, tekevät väärennetyistä teoksista aitoja ja aidoista vääriä. Ennen kaikkea he luovat taulun ympärille sen ilmapiirin, joka vetää keräilijät puoleensa.
Kirjassa pohditaan moneen otteeseen moraalia ja heitetään ilmaan ajatus, pitäisikö taidekauppiaalla olla moraalia, kun taiteellakaan ei sitä ole.
Taidekaupassa kannattaa muistaa joka tapauksessa yksi kultainen sääntö, romaani neuvoo. Se sääntö on, että taidemarkkinat tarvitsevat palvelukseensa miehiä ja naisia, jotka ovat kiinni kaikin mahdollisin sitein estetiikassa.
Varsinaisiin alan rikoksiin suhtaudutaan kepeän elegantisti:
"Taidemaailmassa tehdään yhä sellaisia renessanssin aikaisia rikoksia, joita ei löydy lakikirjoista. Ne eivät ole rikoksia, ne ovat vain tunteita."
Näinä päivinä Sothebyllä Lontoossa myydään meitä suomalaisiakin kiinnostavia Schjerfbeckejä pohjoismaisen taiteen huutokaupassa. Siltä taustalta on hupaisaa lukea, miten Matissen morsian -romaanin mukaan taisto Sothebyllä voi olla jopa niin hurjaa, että äveriäs taidekauppias saattaa panna turvamiehensä puhaltamaan putkella nuolen, jossa on tainnuttavaa unilääkettä, kilpaa huutavan kollegan takaraivoon.
Vincent panee tuollaisen tapauksen pystyyn kirjassaan kohtauksessa, jossa ollaan New Yorkin Sothebyllä kilpailemassa kirjan nimiteoksesta, Henri Matissen tuotantoa olevasta naisenkuvasta.
Kirja pilkkaa esteetikkoja, "harrastelijakriitikoita", verratessaan heitä taidekauppiaisiin.
Kirjassa muistutetaan, että on eri asia katsella tauluja luettelolla kasvoja leyhyttäen kuin riskeerata 50 miljoonaa pesetaansa (tämän kirjan nimenomaisessa 1990-lukulaisessa tapauksessa) huutamalla tarjouksensa vasaran kopahtaessa ennen kuin joku muu ehtii avata suunsa.
Tarja Härkösen suomennos ei ole kaikkein parhaimpia, ja kieliasua rasittavat myös monet kirjoitusvirheet.