Arabimaista keskeisimmässä, Egyptissä, käydään paraikaa kamppailua, joka on jäänyt Libyan ja Syyrian kriisien alle.
Maassa tehtiin vallankumous viime helmikuussa. Sen tärkein paikka oli Kairon Tahrir-aukio, jonne kymmenet tuhannet kansalaiset kokoontuivat kaatamaan presidentti Mubarakin valtaa.
Viime päivinä sama aukio on taas ollut täynnä mielenosoittajia. Joukko on yhtä uhmakasta kuin helmikuussa.
Maassa on suunniteltu syksyksi vaaleja, mutta opposition mielestä maan hallinnon ja turvallisuuselinten puhdistaminen korruptioon ja mielenosoittajien surmiin syyllistyneestä väestä pitää saada vauhtiin heti.
Vajaat puoli vuotta presidentti Hosni Mubarakin syrjäyttämisen jälkeen maata hallitsee edelleen sotilaiden neuvosto. Sen ja opposition välit ovat katkeamispisteessä. Sotilasneuvosto ei näytä tietävän, mitä tehdä.
Sen vastaukset ovat välillä mielenosoittajia uhkaavia, välillä sovintoa henkiviä.
Sotilasjohto joutuu miettimään myös omaa tulevaisuuttaan.
Jos se löysää otettaan, edessä voi olla sekasorto. Jos se pyrkii tukahduttamaan demokratiavaatimukset, se voi joutua asiasta myöhemmin tilille.
Mahdollinen kehityskulku on se, että lopullinen voittaja kriisissä on maan suosituin poliittinen ryhmittymä, Muslimiveljeskunta.
Se merkitsisi todennäköisesti vahvoja islamilaisia painotuksia sisältävän uuden perustuslain luontia. Liberaalia oppositiota jäytävät hajanaisuus ja uskottavuusongelmat.
Tänä vuonna maasta toiseen vapauden aatteita eteenpäin vienyttä "arabikevättä" ehdittiin verrata Itä-Euroopan vapautumiseen kaksi vuosikymmentä sitten.
Se kumous, joka Itä-Euroopassa onnistui uskomattoman vähin uhrein, on arabimaailmassa osoittautunut monta astetta vaikeammaksi.