Kolumni

Kansa tietää

Päivänä muutamana soitti mielipidekyselijä ja aloitti urakkansa kysymällä tv-mainoksista, joista en ollut nähnyt ainuttakaan. Helppo osuus. Sitten jatkettiin siihen, mistä ja kuinka Suomen pitäisi säästää.

Päivänä muutamana soitti mielipidekyselijä ja aloitti urakkansa kysymällä tv-mainoksista, joista en ollut nähnyt ainuttakaan. Helppo osuus. Sitten jatkettiin siihen, mistä ja kuinka Suomen pitäisi säästää. Rikkaiden lapsilisistä kenties? Eläkeikää nostamalla? Varuskuntia lopettamalla? Maahanmuuttajien tukiin koskemalla?

Öh. Eivät kivoja. Sitten lista jo loppuikin, vastaukset oli annettu. Ei harkinta-aikaa, ei mahdollisuutta vertailla vaihtoehtoja keskenään, ei tietoa eri operaatioiden mahdollisista vaikutuksista valtiontalouteen, saati sitten mahdollisen säästötarpeen määrästä.

Oli vain lonkalta heitettyjä vastauksia satunnaiselta tuntuvaan listaan kysymyksiä, joiden kohdalla ei tiennyt, mitä tulee seuraavaksi. Näin saatiin selville tämä valistunut kansalaismielipide.

Ja muutamaa päivää myöhemmin seurasi sitten itse uutinen: lapsilisien poistaminen rikkailta on suomalaisten mielestä suosituin leikkauskohde. Sitä kannatti kansalaisten enemmistö, kertoi Yleisradio.

Eikä ihme sinänsä, että kannatti. Noista vaihtoehdoista nimittäin valittuna. Lapsiperheet eivät yleensä ole hyvätuloisia, ja tällaisessa kyselyssä helpointa on sanoa kyllä kohteelle, joka kaikkein vähiten liippaa liki omaa elämää. Eläkkeelle jokainen tahtoo päästä ajoissa, ainakin nykyisenlaisesta työelämästä.

Moneksi päiväksi tästäkin tuloksesta saatiin joka tapauksessa uutisiin ainesta ja kommentaattoreille kommentoitavaa. Eri asia sitten, mitä tekemistä tällaisella kyselyllä on minkään todellisuuden kanssa

Sitten kysely jo jatkuikin. Suomi Natoon, kyllä vai ei.

Nato-kanta saattaa jopa kertoa kansan mielipiteistä jotain. Siinä on kyseessä selkeä, pitkään esillä ollut asia, jota moni on ehtinyt jossain vaiheessa miettiä. Äkkiseltään korvaan kerrottu satunnaisesti valittu leikkauslista ei sellainen ole.

Tuskin myöskään se, mitä tuli kyselyssä seuraavaksi. Korvaan kerrottiin pitkä ja johdatteleva kysymys, joka jo sellaisenaan tuntui sisältävän toivotun mielipiteen. Kohteena jokin yleishyödyllinen asia, joka onneksi on jo unohtunut mielestä. Sen osion tuloksia ei ole vielä silmiin osunut.

Gallupdemokratiassakin on hyvä pitää jäitä hatussa, kun kyselyiden tuloksia tulkitsee. Eivät ne vastaukset aina niin punnittuja ole. Kysymysten kylläkin toivoisi olevan, vaikka ei sekään niin helppoa ole.

Suomessa ei tunnu olevan rahaa mihinkään. Ei rakenneta rautateitä, ei saada terveydenhuoltoa pelittämään.

Toisaalta jossain näyttää rahaa olevan äärettömiin. Olkiluodossa on vuositolkulla rakennettu ydinvoimalaksi sanottua Iisakin kirkkoa, ja miljardit vain paukkuvat, kun kaikki viivästyy. Eikä se näytä ketään haittaavan maassa, jossa yleisesti ottaen kaikkea säästetään ja juustohöylätään.

Ei kenties ihme, että asioita on vähän vaikea hahmottaa.

Eurokriisi jatkuu. Kohta kuullaan jälleen uusista kriisikokouksista ja pyöritellään uusia miljardisummia. Edessä on ikäviä päätöksiä, joilla pitäisi ehkäistä vielä ikävämpää tulevaisuutta. Samaan aikaan toisaalla kerrotaan, että Suomen valtiontalous on keskimääräistä paremmassa kunnossa, euromaiden parhaita.

Onko tällä maalla varaa johonkin, vai eikö sillä ole?

Jos tästä jonkin totuuden haluaa suodattaa esiin, se on ehkä tämä: yksinkertaisia vastauksia tällaisiin kysymyksiin ei vain ole. Ei edes niillä, jotka osaavat puhua vakuuttavasti. Tai sen puoleen niillä, jotka osaavat kirjoittaa vakuuttavasti.

Hyvä peruslähtökohta lienee suhtautua äärimmäisen epäilevästi kaikkiin niihin uutisiin, joissa sanotaan "kansan enemmistön" olevan jotain mieltä. Mitä mutkikkaampi asia on taustalla, sitä pienemmällä todennäköisyydellä kansan enemmistöllä siitä on mitään todellista ratkaisumallia.

Onko sitä aina varsinaisilla päättäjilläkään, sekin on pohtimisen arvoinen asia. Jos asiantuntijat olisivat aina oikeassa ja päätökset oikeita ja suurenmoisia, kriisit olisivat melko harvassa. Ja elämä olisi tylsempää.