Ne ihmiset, jotka osaavat sanoa vaikeat asiat yksinkertaisesti, ovat kruunaamattomia kuninkaita.
Jukka Pekkarinen ja Pekka Sutela eivät kuulu näihin ihmisiin. Kansantaloustiede 1 vuodelta 1988 on raskas eepos. Henkisesti todella painava.
Otetaan vaikka maailmanta- lous. Eihän se sano yhtään mitään. Maailmantalous. Maistuu sokerittomalle mummonmehulle.
Maailmantalous. Bruttokansantuote. Inflaatio. Suhdanteet. Oh- jauskorko. Villapipo.
Yksi sentään on ymmärrettävä asia, konkreettinen myssy. Kun on pakkasta, se pannaan päähän. Kun on enemmän pakkasta, se vedetään korville. Sitä ei pidetä ruokapöydässä päässä.
Yhtä lailla kuin villapipo syntyy monen vaiheen jälkeen lampaasta, myös henkilökohtainen taloutemme on jollakin tasolla riippuvainen ylempänä luetelluista substantiiveista.
Paitsi villapiposta. Siitä on riippuvainen vain terveytemme.
Katekismuksessa seuraa toteavaa lausetta aina kysymys: Mitä se merkitsee? Ja siihen vastaus.
Yksinkertaista.
Kun myrsky riehuu Meksikonlahdella, mitä se meille suomalaisille merkitsee? Kun paperityöläiset käynnistävät kotitelevisionsa paperikoneiden sijaan, mitä se meille suomalaisille merkitsee?
Tuijotamme takiaista tulevaisuudessamme.
Olemme riippuvaisia Euroopasta, Venäjästä, USA:sta. Itsenäisiä, kyllä, mutta myös samassa köydenvetojoukkueessa. Kun ovi avataan rapakon takana, ilmavirta lehauttaa paperikasaa Suomen pöydällä.
Suomessa yritykset uskovat, rakennusteollisuus uskoo, palveluala uskoo, teollisuus uskoo ja kuluttajat uskovat taloudelliseen tulevaisuuteensa kovemmin kuin missään muussa EU-maassa. Pohjoispohjalaiset ja nuoret aikuiset ovat varsinaisia uskovaisia.
Suomessa uskotaan poliitikkoihin, instituutioihin. Kovemmin kuin muualla Euroopassa.
Usko on luja. Se oli sitä jo talvisodassa.
Talousasioissa usko on rahan arvoinen asia. Vähittäismyynti, kotitalouksien kulutus sekä ihmisten luottamus tulevaisuuteen matkustavat samassa hississä. Suomen vähittäismyynti on 80 prosenttia suurempaa kuin kymmenen vuotta sitten.
Vienti on kasvanut vuosittain, työpaikkojen määrä on noussut ja työttömyysprosentti on pudonnut kahdeksaan. Olemme yksi EU:n vähävelkaisimmista kotitalouksista, vaikkei sitä lainanlyhennyspäivänä uskoisi.
Kaikki hyvin?
Ei taida olla. Köyhien ystävä ja joulupukki Veikko Hursti poistui joukostamme 10. toukokuuta. Hän ei ottanut mukaansa vähäosaisten ongelmia, vaikka olisi halunnut.
Kansakunnan pörssissä voi olla paalua, mutta kaikilla sitä ei ole. Työikäisten määrä vähenee vuodesta 2010 eteenpäin jopa vuosikymmeniä. Työläisten määrä laskee. Ympäristö yskii.
Asunnottomuus. Leipäjonot. Köyhyys. Yksinäisyys. Syrjintä. Villahousut.
Kaikki konkreettisia asioita. Vain villahousut on helppo korjata.
Amerikkalainen Edward Bellamy oli liikkeellä sata vuotta Pekkarista ja Sutelaa aikaisemmin.
Bellamy kirjoitti vuonna 1888 kirjan nimeltään Vuonna 2000. Hän ennusti, että maailma elää tuolloin yhteiskunnassa, joka on järjestyksen, tasa-arvon ja onnen paratiisi.
Työura loppuu 45-vuotiaana. Saasteongelma on pyyhitty pois. Kaikilla on sama palkka.
Bellamy visioi myös uhkatekijöitä, pelkoja. Niistä ei sen enempää. Sitä maailmaa me elämme.