Niin sanottujen reilun kaupan tuotteiden kysyntä kasvaa Suomessa vauhdikkaasti, viime vuonna jopa nopeammin kuin missään muualla maailmassa. Yli sadalla prosentilla lisääntyi esimerkiksi reilujen banaanien myynti.
Reilu kauppa syntyi 1980-luvulla meksikolaisten kahvinviljelijöiden aloitteesta, kun kahvin maailmanmarkkinahinta oli jälleen kerran romahtanut. Syntyi järjestelmä, jossa tuottajille luotiin vähintään tuotantokustannukset kattavat takuuhinnat. Niiden ansiosta tuottajien on ollut määrä saada tasaisempi tulo ja kohtuullinen elintaso. Tuotteiden hinnassa on myös erityinen reilun kaupan lisä, joka on tarkoitettu viljelyn kehittämiseen ja työntekijöiden elinolojen kohennukseen.
Se että suomalaiset ovat ottaneet reilun kaupan tuotteet omakseen, kertoo uudesta ajattelusta. Reilujen tuotteiden jonkin verran korkeampi hinta ei ole tärkein valinnassa ratkaiseva seikka. Ostopäätöstä tehtäessä halutaan aiempaa enemmän kantaa vastuuta tuotantoketjun lähtöpään ihmisistä, joiden elämisen ehdot yleensä ovat paljon tiukemmat kuin meillä. Tällaisesta kehityksestä voi vain iloita.
Perusajatukseltaan hienoa reilun kaupan ideaa on kuitenkin myös arvosteltu. Näkyvin suomalaiskriitikko lienee Helsingin kauppakorkeakoulun kansainvälisen talouden professori Pertti Haaparanta. Hänen arvionsa mukaan reilu kauppa muun muassa johtaa siihen, että viljelijät sitoutuvat alkutuotantoon, eikä tuotteen jalostus kehity.
Niin ikään hänen mukaansa reilun kaupan vuoksi rikkaiden maiden ihmiset päättävät, mitä kehitysmaissa tuotetaan. Mahdollista lienee myös se, että kun kysyntä siirtyy reilun kaupan tuotteisiin, menettelyn ulkopuolelle jäävät viljelijät voivat entistä huonommin.
Kahden ajattelumallin erot pohjautuvat lopulta näkemyseroon siitä, voidaanko kehitysmaiden ongelmia ratkoa sääntelytoimin vai vapauttamalla kauppaa. Vakuuttavia arvioita on esitetty siitä, että esimerkiksi siirtyminen vapaakauppaan olisi maailmanlaajuisesti kehitysmaille taloudellisesti paljon suuremmaksi hyödyksi kuin koko kehittyneiden maiden antama kehitysapu. Toisaalta vapaakauppaan ei voi mennä yhdellä rysäyksellä. Väliinputoajia olisi liikaa. Parhaassa tapauksessa reilu kauppa voi auttaa köyhien maiden tuottajia kehittämään tuotantomenetelmiään ja -taitojaan niin, että he pärjäävät laajenevaan vapaakauppaan siirtyessään.