Suomen tuoretta väestöennustetta voi vielä katsoa käyrinä ruudukossa. Isoja ongelmia on kuitenkin pian edessä, jos sama suunta jatkuu. Syntyvyyteen vaikuttavat arvot, jotka muuttuvat hitaasti, mutta myös se, miten päättäjät suhtautuvat lapsiin.
Suomen uutta väestöennustetta arveltiin etukäteen ankeaksi, ja sellainen näkymä perjantaina esiteltiinkin. Lasten ja nuorten määrä vähenee aiemmin arvioitua nopeampaan tahtiin.
Jos syntyvyys pysyy nykytasolla, Suomessa on enää 760 000 alle 15-vuotiasta vuonna 2030. Vielä 1970-luvulla luku oli miljoona.
Syntyvyyden putoaminen on hätkähdyttävä, noin 20 prosenttia vuodesta 2010 vuoteen 2017. Syntyvyyden tasoa kuvaava kokonaishedelmällisyysluku oli vuonna 2010 Suomessa 1,87 mutta tänä vuonna enää 1,43. Jyrkimmin syntyvyys on pudonnut alle 25-vuotiailla.
Tilanteen vakavuus avautuu varsinaisesti niistä ennusteista, joita Tilastokeskus on tehnyt tuoreiden lukemien perusteella.
Työikäisen väestön määrä on Suomessa kutistunut kahdeksan viime vuoden aikana yli 100 000 henkilöä ja ennusteen mukaan vähenee vuoteen 2030 mennessä edelleen 57 000.
Se olennainen kysymys on, pystyykö Suomi tulevaisuudessa pitämään yllä nykyisenlaista hyvinvointivaltiota palveluineen, tukineen ja eläkkeineen.
Se lienee mahdotonta, jos väestökäännettä ei saada aikaan.
Vaihtoehtoja on kaksi: käännetään syntyvyys nousuun tai lisätään maahanmuuttoa. Etenkin ensimmäinen vaihtoehto on paljon helpompi sanoa kuin muuttaa todeksi.
Jos syntyvyyden romahduksessa on kyse isosta ajattelutavan muutoksesta, jossa lapsia ei enää pidetä elämänkulkuun kuuluvina, nopeaa käännettä ei kannata odottaa.
Käytännössä pienten perheiden ja vapaaehtoisen lapsettomuuden puolesta voivat puhua esimerkiksi asumisen hinta, työelämän paineet ja ehkä aiempaa vahvemmin näkemys, että lasten hankkiminen on vahingollista ympäristölle. Nämä pohdinnat käydään tosiasioiden ja tunteidenkin pohjalta.
Katse pitää kääntää myös päättäjiin. Suomalainen yhteiskunta pitää saada nykyistä ystävällisemmäksi lapsille ja vanhemmille. Silloin kyse on aivan käytännöllisistä asioista kuten perheiden saamasta tuesta arjessa ja kriiseissä. Kyse lienee myös rahasta kuten lapsilisien suuruudesta tai perhevapaista.
Vaikka alhainen syntyvyys koskee lähes kaikkia vauraita maita, Suomesta voisi taas katsoa, mitä Ruotsissa tehdään toisin. Sielläkin kokonaishedelmällisyysluku on lievässä laskussa mutta yhä paljon korkeampi kuin meillä.
Silti näyttää väistämättömältä, että maahanmuuttoa on saatava lisää. Maahanmuuttokeskustelun yleinen harhapolku on nyt, että se tarkoittaa samaa kuin turvapaikanhakijoiden vastaanotto. Heilläkin toki voi olla osansa siinä, miten Suomi pidetään toimivana.
Hyvin pian Suomessa pitäisi kuitenkin luoda strategia työperäisen, hallitun maahanmuuton lisäämiseksi. Mallia voi ottaa Kanadasta.
Sinne on jo vuosien ajan houkuteltu osaavaa työvoimaa. Parhaille tarjotaan pysyvää oleskelulupaa. Viime vuonna lähes 60 prosenttia maahan saapuneista oli työperäisiä muuttajia. Näkymät ovat paljon valoisammat kuin Suomessa.