Korkea yhteiskunnallinen moraali, voimakas älyllinen kyky, käytännönläheisyys ja oman maailmankatsomuksen hioutuminen kovissa paikoissa kuten sodissa ja satamissa.
Tuollaiseen voisi tiivistää presidentti Mauno Henrik Koiviston jopa myyttiseksi muodostuneen olemuksen. Tasavallan presidenttinä 1982–1994 toiminut Koivisto täyttää maanantaina 90 vuotta.
Koiviston elämään ja uraan ajoittuu usea 1900-lukua muovannut mullistus: maailmansota ja niin kutsutut vaaran vuodet Suomessa 1940-luvulla, Neuvostoliiton otteen kiristyminen Euroopassa 1950- ja 60-luvuilla, suomettuminen 1970-luvulla ja lopulta Neuvostoliiton hajoaminen 1990-luvun alussa.
Kun Koivisto osallistui jatkosotaan ensin vapaaehtoisena ja sitten asevelvollisena, hänelle alkoi kehittyä näkemys, että kansakuntien kohtalo on kiinni demokratiasta ja sen puutteesta. Ajatuksiaan demokratian merkityksestä Koivisto syvensi sosiologian väitöskirjassaan, jossa hän tutki työnjohdon ja työntekijöiden suhteita Turun satamassa.
Suomen Akatemian entinen johtaja Paavo Löppönen on Kanavan artikkelissa (7/2013) kuvannut, että kokemusten ja pohdinnan myötä demokratiasta muodostui Koivistolle tavoite, keino ja elämäntapa.
Kun pääministerinä toiminut Koivisto sai kuulla Tšekkoslovakian miehityksestä elokuussa 1968, hän omien sanojensa mukaan oli purskahtanut itkuun. Yritys demokratisoida Neuvostoliiton leiriin jäänyt maa oli mennyt murskaksi.
Suuren yleisön tietoisuuteen Mauno Koivisto ilmaantui television kautta pian pääministeriksi nimittämisensä jälkeen vuonna 1968.
Koivisto oli ensimmäisiä poliitikkoja Suomessa, jotka ymmärsivät tuolloin vielä uuden välineen, television, arvon politiikassa. Koivisto esiintyminen esimerkiksi Lenita Airiston, Aarre Elon ja Hannu Taanilan vetämässä letkeässä Jatkoaika-ohjelmassa painui kansan mieleen.
Ruudussa ei päästellytkään poliittista jargonia jäykkä poliitikko, vaan rennonoloinen, kansanomaisia sutkauksia lounaismurteella laukonut Manu. Hiuskiehkuroineen ja solmukkeineen Koivisto oli erityisen fotogeeninen. Hänet oli kuin luotu televisioon, eikä hän jäänyt hopealle Lenita Airiston sanallisessa rumputulessa.
Oivaltava television käyttö oli yhtenä tekijänä nostamassa Koivistoa Suomen suosituimmaksi poliitikoksi. Vankka kansansuosio kesti ja vei hänet tasavallan presidentiksi.
Koivisto myös haistoi yhteiskunnallisen ilmapiirin muutokset hyvin herkästi. Tietty vapaamielisyys ja uudistushenki näkyivät hallituksen päätöksissä hänen pääministerikaudellaan. Koiviston johdolla säädettiin muun muassa abortista ja keskioluen vapauttamisesta. Suomi modernisoitui.
Samalla tavalla määrätietoisesti Koivisto ryhtyi presidentiksi tultuaan purkamaan edeltäjänsä Urho Kekkosen perintöä. Vaikka Koivisto käytti presidentille suotuja laajoja valtaoikeuksia, hän tiedosti etteivät ne lopulta kuulu demokratiaan.