Telehallintokeskus tekee elo-syyskuun aikana tarkastusiskuja matkapuhelimia myyviin liikkeisiin Oulussa. Tarkastelun kohteena on kännyköiden ja liittymien kytkykauppa. Tarkastajat esiintyvät liikkeissä asiakkaina.
"Oulun tilanne on pääosin hyvä. Ilmoituksia ei kytkykaupasta ole viime aikoina tullut", kertoo Telehallintokeskuksen johtaja Eero Reijonen.
Viime kuukausina Telehallintokeskukselle on tullut ilmoituksia kytkykaupasta poikkeuksellisen vähän. Touko-kesäkuun aikana ilmoituksia on tullut viisi. Yhdestä tapauksesta THK antoi vakavan varoituksen.
Lievät kytkykauppatapaukset hoidetaan yhteydenotolla kauppiaaseen. Vakavammissa tapauksissa Telehallintokeskus harkitsee ankarampien keinojen käyttöönottoa. THK:lla on mahdollisuus asettaa uhkasakko, jos sen kehotusta kytkykaupan lopettamisesta ei noudateta. Lisäksi THK seuraa niiden liikkeiden toimintaa, joissa kytkykauppaa ilmenee.
Telemarkkinalain mukaan telepäätelaitteiden myyntihintaa ei saa kytkeä teletoimintaan kuuluvan suoritteen, kuten esimerkiksi matkaviestinliittymän hankkimiseen. Säännös erottaa laitekilpailun ja liittymäkilpailun toisistaan.
Tarkoituksena on estää kilpailun kannalta epäterve matkapuhelimien ja liittymien välinen ristisubventio.