Ikäihmisille järjestetty kampanja toi runsaasti ideoita, mitä palveluja voisi liittää kännykkään. Suurimmat toiveet liittyvät käytettävyyteen.
Joskus 1990-luvun NMT-kaudella Nokia valmisti puhelinta, jonka nimi oli Ringo. Siinä oli virtanappi, selkeät numeronäppäimet ja kaksi muuta painiketta, joista toisella puhelu avattiin, toisella lopetettiin. Eikä sitten muuta. Käyttäjän ei tarvinnut sukeltaa valikkoon tai alavalikkoihin. Sellaisia ei ollut. Soittoääniä oli yksi.
Joku keksi ryhtyä kutsumaan mallia bimbopuhelimeksi, siis laitteeksi, jota vain hitaasti hoksaavat käyttävät. Tieto ei kerro, alkoiko Nokia hävetä puhelintaan, mutta tuon jälkeen yhtä helppoa kännykkää ei ole markkinoille tullut, ei Nokialta eikä muiltakaan valmistajilta.
Sen sijaan nykyiset kännykät on pakattu toinen toistaan täydemmiksi erilaisilla ominaisuuksilla, joita monet tarvitsevat ja arvostavat, mutta eivät suinkaan kaikki. Monille käyttäjille riittäisi edelleenkin vain mahdollisuus soittaa itse tai ottaa vastaan puheluita. Kaikille edes tekstiviestin lähetys ja vastaanotto ei tunnu tarpeelliselta.
Ajatusta helppokäyttöisten puhelinten tarpeesta tukevat Valtion teknillisen tutkimuskeskuksen VTT:n maanantaina julkistamat tulokset kampanjasta, jossa kerättiin matkapuhelinpalvelujen kehittämisideoita. Lähes neljännes niistä liittyi matkapuhelimen käytettävyyteen. Selvisi, että ikäihmisten mielestä nykyiset kännykät eivät ole heille riittävän helppokäyttöisiä, eivät ainakaan läheskään kaikille heistä. Monia auttaisivat jo suuremmat näppäimet.
On suorastaan yllättävää, ettei markkinoilla ole kännyköitä, joissa ominaisuudet on puristettu vain aivan tarpeellisimpaan. Eivätkö nykyiset kännykkävalmistajat loppujen lopuksi olekaan perillä kaikkien käyttäjäryhmien toiveista vai eikö niistä olla kiinnostuneita?
Kännyköiden tuotekehityksessä toki käytetään erilaisia palauteryhmiä, mutta ilmeisesti niiden kautta tulevat viestit eivät etene suunnittelijoille asti. Vai onko käyttäjätestien ryhmät koottu väärin? Vaikea on nimittäin kiistää VTT:n tutkimuksessa kiistattomasti esiin nousevaa toivetta helppokäyttöisyydestä.
Kenenkään ei tietenkään tarvitse käyttää kaikkia kännyköissä tarjolla olevia ominaisuuksia, vaan voi tyytyä niihin, mitkä tarvitsee ja hallitsee. Runsaat lisäominaisuudet voivat silti tehdä laitteesta vaikeasti hallittavan, vaikka ei koskaan käyttäisikään kuvaviestejä, bluetoothia, grps:ää ja kännykän sisältämiä muita hienouksia. Jos ikäihminen on altis eksymään metsässä tai kaupungissa, hän todennäköisesti eksyy helposti myös kännykän valikoissa. Monen vanhuksen kukkarolle ylivarustellut kännykät ovat myös liian kalliita.
Sama ominaisuuksilla turvottaminen koskee toki muutakin tekniikkaa kuin kännyköitä: tietokoneita, tietokone-ohjelmia, digibokseja, jopa mikroaaltouuneja. On kiintoisaa nähdä, uskaltaako jokin kännykkävalmistaja avata pelin ja tuoda markkinoille todella yksinkertaisen laitteen. Sille uskoisi olevan kysyntää.
Vaikka VTT:n kampanja paljasti toiveen kännyköiden yksinkertaisuudesta, ikäihmisiltä tuli ajatuksia myös puhelimiin liitettävistä uusista ominaisuuksista. Ne koskivat etenkin sitä, miten kännyköillä voitaisiin kohentaa ikääntyneiden elämän turvallisuutta. Osa ideoista, esimerkiksi kännykkään liitettävä suurennuslasi, oli hyvin yksinkertaisia. Esitetyt toiveet ovat osaksi ristiriitaisiakin. Toivotaan yksinkertaisuutta, mutta toisaalta uusia ominaisuuksia. Pulman voi kuitenkin ratkaista tarjoamalla kumpaakin käyttäjien tarpeiden mukaan.