Kan­nel­mäen ki­du­tus­mur­has­ta elin­kau­ti­nen

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi keskiviikkona 29-vuotiaan Aki Petteri Pulkkisen murhasta elinkautiseen vankeuteen.

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi keskiviikkona 29-vuotiaan Aki Petteri Pulkkisen murhasta elinkautiseen vankeuteen.

Pulkkisen kumppanina toiminut 35-vuotias Mika Petri Honkanen tuomittiin syyntakeettomana tehdystä murhasta, ja hänet passitettiin mielisairaalaan.

Käräjäoikeudessa miehet kiistivät syyllistyneensä 34-vuotiaan helsinkiläismiehen murhaan, koska heidän mukaansa tarkoituksena ei ollut tappaa. He myönsivät törkeän pahoinpitelyn ja törkeän kuolemantuottamuksen.

Oikeussalissa Pulkkinen kertoi, että ei juuri muista Kannelmäessä vietetyn kohtalokkaan illan tapahtumista. Hän sanoi heränneensä asunnosta aamulla ja yrittäneensä herätellä tuolloin jo kuollutta miestä.

Pulkkinen epäili, että Honkanen olisi surmannut uhrin sillä aikaa, kun hän oli omien sanojensa mukaan jo sammunut. Pulkkinen kuitenkin kertoi lyöneensä uhria kerran veitsellä reiteen.

Honkanen istui täysin vaiti ja ilmeettömänä oikeussalissa. Mielentilatutkimuksessa hän oli kertonut, että äänet käskivät tappamaan.

Uhri sidottiin nippusiteillä

Julma veriteko tapahtui viime vuoden maaliskuussa Helsingin Kannelmäessä. Käräjäoikeuden mukaan Pulkkinen ja Honkanen olivat tappaneet tuttavansa erityisen raa’asti ja kiduttaneet tätä.

Miehet olivat lyöneet uhriaan nyrkillä ja metalliputkella, potkineet päähän, lyöneet vasaralla jalkoihin sekä viillelleet. Teon aikana uhrin kädet ja jalat oli sidottu nippusiteillä ja suun eteen oli laitettu maalarinteippiä. Kokonaisuudessaan väkivalta kesti kaksi tuntia.

Teon jälkeen uhri oli jätetty sohvalle, ja hän kuoli verenhukkaan. Tekijät poistuivat asunnosta.

Teon motiivina oli miesten mukaan se, että uhri oli esittänyt keskustelun yhteydessä pilkallisia huomautuksia erään tuttavan aiemmasta pahoinpitelystä.

Käräjäoikeus katsoi, että Pulkkisen ja Honkasen teon kokonaisarviointiin eivät vaikuta mielentilatutkimuksissa todetut häiriötekijät. Näin molemmat miehet syyllistyivät murhaan.

Miehet tuomittiin myös korvaamaan uhrin lapselle henkisestä kärsimyksestä 7 000 euroa.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä