Pääkirjoitus

Kan­na­tus­ta mutta ei valtaa

Pohjois-Pohjanmaan keskustapiirin tilanne muistuttaa jääkiekkojoukkuetta, joka kerta toisensa jälkeen voittaa runkosarjan ylivoimaisesti mutta joka saa pudotuspeleissä aina käsiinsä mitalin sijasta luun.

Pohjois-Pohjanmaan keskustapiirin tilanne muistuttaa jääkiekkojoukkuetta, joka kerta toisensa jälkeen voittaa runkosarjan ylivoimaisesti mutta joka saa pudotuspeleissä aina käsiinsä mitalin sijasta luun.

Keskustan kannatus maakunnassa on aivan omaa luokkaansa. Muut puolueet eivät pääse lähellekään, ja niinpä uudessa eduskunnassa puolet maakunnan kansanedustajista on keskustalaisia. Pohjois-Pohjanmaan piiri on samalla koko maan suurin.

Politiikan runkosarjan voittajasta ei siis ole epäilystä. Pudotuspelit ovat sitten asia erikseen. Pohjois-Pohjanmaan keskusta on jo vuosikaudet ollut pahasti syrjässä valtakunnantason vaikutusvaltaisista paikoista. Siirtyminen oppositiosta hallituspuolueeksi ei parantanut tilannetta.

Oulun seudulla tai koko maakunnalla ei ole nyt suoraa kanavaa hallitukseen. Kanavan puutetta ei kannata liioitella, sillä keskustalla on Pohjois-Suomesta kaksi pätevää ministeriä, ja toisaalta koko laaja Savo ja Karjala puuttuvat keskustan ministerikartalta. Paikkoja ei koskaan riitä kaikkialle, se on selvää.

Huolestuttavampaa alueen kannalta on kuitenkin se, että paitsio näyttää krooniselta. Muutosta ei ole näköpiirissä, sillä maakunnan valtapuolue näyttää koko ajan pelaavan puolueen sisäisessä pelissä korttinsa muiden käsiin.

Keskustan ehdokkaaksi, saati kansanedustajaksi pääsy on Pohjois-Pohjanmaalla kovan väännön takana. Tiukka alueajattelu lokeroi ehdokkaat jokilaaksoittain. Yksi tulos tästä on, että kansanedustajat profiloituvat tiukasti seutukunta- tai parhaimmillaan maakuntapoliitikoiksi.

Tie todelliseen vaikutusvaltaan on kuitenkin profiloituminen koko valtakunnan asioihin, mieluiten vahvoin kansainvälisin valmiuksin. Juuri näin esimerkiksi Paula Lehtomäki on noussut raketin lailla. Valtakunnallisesti näkyviä keskustapoliitikkoja on noussut pitkin maata, vaan ei viime vuosina Pohjois-Pohjanmaalla. Jos siihen halutaan etsiä syytä, on aloitettava peilistä.

Pohjois-Pohjanmaan keskustan poliittinen kulttuuri tuntuu tekevän tällaisen profiloitumisen vaikeaksi. Lisäksi pahimmat kilpailijat eivät näytä löytyvän muista poliittisista puolueista, vaan omasta ryhmästä. Kampittajiksi ei tarvita poliittisia vihollisia; ystävät riittävät. Kukaan ei saisi nousta yli muiden.

Jos tilanne vain jatkuu, se tietää maakunnan poliittisen pääoman haaskaamista. Asian korjaaminen ei tapahdu hokemalla suurimman piirin oikeuksia, vaan paneutumalla omiin toimintatapoihin.

paakirjoitus@kaleva.fi