Tilastokeskus julkisti tammikuun lopussa ennakkotilaston Suomen vuoden 2015 väestönkasvusta. Sen mukaan Suomeen syntyi viime vuonna ennätyksellisen pieni ikäluokka, 55 040 vauvaa. Väestöliiton tuoreimman perhebarometrin mukaan kokonaishedelmällisyys eli naisen elinaikanaan synnyttämien lasten keskimäärä on putoamassa alle 1,7:n.
Suomen väestö kuitenkin kasvoi viime vuonna 14 860 hengellä, vaikka syntyneitä oli vain 2 960 enemmän kuin kuolleita: maahanmuuttajia oli 11 900 enemmän kuin maastamuuttajia. Lukuun eivät sisälly turvapaikanhakijat, joiden turvapaikan hakuprosessi on kesken.
Suomen väkiluku kasvaa, mutta vuosittainen väestönlisäys on pienentynyt viimeiset neljä vuotta. Se johtuu sekä syntyvyyden laskusta että ulkomailta saadun muuttovoiton pienenemisestä.
Väestöliiton perhebarometrissa kiinnitetään huomiota siihen, että pienituloisimmissa väestöryhmissä oma ihanne lapsiluvusta oli pienentynyt enemmän kuin muilla. Myös lapsettomuuden ihanne oli yleisempi vähiten koulutettujen keskuudessa, pienituloisilla ja työttömillä kuin muissa väestöryhmissä. Väestöliiton Väestöntutkimuslaitos suunnittelee jatkotutkimusta siitä, kertovatko alhaisemmat lapsilukua koskevat ihanteet toivotusta elämäntyylistä vai enemmänkin omien toiveiden sopeuttamisesta vallitsevaan tilanteeseen.
Pidän todennäköisenä, että monen pienituloisen kohdalla kysymys on enemmänkin sopeutumisesta vallitsevaan tilanteeseen.
Lastensuojelun keskusliiton ja Mannerheimin lastensuojeluliiton asiantuntijoiden mukaan lapsiperheköyhyys on kasvanut Suomessa niin, että noin joka kymmenes lapsi asuu köyhässä perheessä.
Suomen monta vuotta jatkunut taloustaantuma näkyy työttömyytenä ja huonoina palkkoina. Työmarkkinoista on tullut pätkätyömarkkinat.
Lapsiperheköyhyyttä on lisännyt myös perhe-etuuksien heikentyminen. Esimerkiksi lapsilisien reaaliarvo on Lastensuojelun keskusliiton laskelmien mukaan laskenut 30 prosenttia vuodesta 1994.
Mitä enemmän lapsia ja mitä nuorempia lapset ovat, sitä suurempi on perheen köyhyysriski, sanovat asiantuntijat. Kaikkein heikoimmassa asemassa ovat yksinhuoltajat.
Ihan taatusti pienituloisimmat ovat ympärilleen katsomalla huomanneet, että tiukassa taloudellisessa tilanteessa lapsi syöksee vielä syvemmälle köyhyyteen.
Perhepolitiikan suunta on muuttunut niin, että vanhemmat kantavat entistä suuremman taloudellisen vastuun jälkikasvusta.
Siirtymä ei ole yllättävä, kun kuulostelee lapsia ja perheitä koskevaa asenneilmapiiriä. Jatkuvuuden näkökulmasta tulevat sukupolvet ovat meidän kaikkien lapsia, niitä tulevia veronmaksajia, päättäjiä, yhteiskuntaa ylläpitäviä voimia, mutta moni puhuu lapsista kuin lemmikkieläimistä. Ajatellaan, ettei pidä hankkia lapsia, jos ei ole varaa. Ihmetellään, miksi pitäisi osallistua toisten lasten elättämiseen. Uskotellaan, että lasten ongelmien takana ovat aina vanhempien puutteet ja vähätellään sitä roolia, mikä yhteiskunnan päätöksillä on lasten hyvinvointiin.
Jos palataan Suomen väestökehitykseen, niin käyrät kertovat harmaantuvan väestörakenteen ongelmasta.
Mitä poliittiseen päätöksentekoon tulee, sen perusteella voisi kuvitella, että meitä koettelee hillitön väestönkasvu: perhepolitiikalla ei lapsentekoon rohkaista ja maahanmuuttajia yritetään kaikin keinoin estää tulemasta Suomeen.