Työmaa-aidat rajaavat vielä Raahen Pekkatorin kolmea kulmapuistoa. Puolentoista kuukauden ajan aitojen suojissa kulmapuistojen maaperää tonkineet huomioliiviset kaivajat ovat kuitenkin työnsä jo tehneet ja työmaalta poistuneet.
Aitojen suojissa olevat kaivaukset ovat edelleen avoimina ja kaupunkilaisten katseltavissa. Näkyvillä on jäänteitä Raahesta satojen vuosien takaa.
Museoviraston Arkeologisten kenttäpalveluiden suorittamat kaupunkiarkeologiset kaivaukset Pekkatorilla tehtiin kaupunkilaisten valvovien silmien alla. Raahelaiset seurasivat maaperän tonkimista positiivisella tavalla uteliaina, vaikka kaivausten tulokset tuskin yhdenkään nykyraahelaisen elämää millään tavalla muuttavat.
Huomattavasti enemmän kriittistä puhetta ja tuomitsevaa ihmettelyä ovat herättäneet ne toiset, järeämmät ja jo aiemmin Raahessa alkaneet kaivaukset Laivakankaan maastossa.
Kaivosyhtiö Nordic Minesin kullan kaivuu ja varsinkin yhtiön ajautuminen varsin pikaisella tahdilla hakemaan yrityssaneerausta on toki myös herättänyt uteliaisuutta, mutta lähinnä kaikella muulla kuin positiivisella tavalla.
Tämän kesän kaivaukset Raahessa ovat osoittaneet miten erilaisin tavoittein maaperään voi kaivautua. Laivan kultakaivoksella tuotettiin huhtikuussa 110 kiloa kultaa, toukokuussa 115 kiloa ja kesäkuussa 118 kiloa. Se ei kuitenkaan riitä, ei tunnu missään, ei edes hymyilytä.
Vaikka näiden kolmen kuukauden yhteistuotanto on korkein kaivoksen toiminnan käynnistymisestä lähtien, oli se silti – edelleen – tavoiteltua alhaisempi.
Pekkatorin kulmapuistoista kaivettiin heinä–elokuun aikana esille ihmiskäsin aseteltuja kivirakennelmia sekä erinäisiä sirpaleita, kolikoita ja muuta sälää. Näistä löydöistä iloittiin, ja niitä luonnehdittiin jopa merkittäviksi.
Pekkatorin kaivausten helmeksi kohosi poltetusta savesta tehty aurinkokello, jonka kaivautuminen esiin varmasti tuntui jossakin ja hymyilytti. 20 senttimetriä korkeaan ja saman verran leveään kellotauluun ei ole merkitty numeroita iltakahdeksan ja aamuneljän välille. Löytöpaikkansa perusteella kellon arvellaan olevan Raahen suurpaloa edeltävältä ajalta, eli se olisi valmistettu ennen vuotta 1810.
Koska samasta kohdasta löytyi myös kuparikolikko vuodelta 1759, oletetaan kellotaulunkin olevan 1700-luvulta.
Se mitä maa sisäänsä kätkee, on lopulta aina arvoitus. Esitutkimukset ja alustavat kairaukset antavat suuntaa, mutta lopullista tulosta leimaa aina jonkinlainen yllätyksellisyys.
Tästä syystä se, mihin suuntaan kaivajien suupielet kaivausten edetessä kääntyvät, riippuu pitkälti ennakko-odotuksista.
Pekkatorin kulmapuistoissa tiedettiin olevan säilyneitä historiakerroksia Raahen menneisyydestä, mutta siitä huolimatta kaivajat lähtivät katsomaan, että mitähän sieltä löytyy. Tästä lähtökohdasta johtuen jokainen löytö oli yhdenlainen voitto.
Laivakankaallakin tiedettiin olevan kultaa, koska eihän kukaan kultakaivoksen paikkaa summanmutikassa arvo.
Kaivosyhtiö lähti louhimaan alueella malmia sillä odotuksella, että jospa sieltä löytyisi kultaa vieläkin enemmän kuin tutkimuskairaukset antavat odottaa. Tästä lähtökohdasta on erittäin vaivatonta törmätä pettymykseen, kun totuus torppaa ennakko-odotukset.
Pekkatorin arkeologiset kaivaukset olivat tuloksekkaat, vaikka tuottivatkin pääasiassa vain henkistä pääomaa. Kaivausten tuloksena tiedetään hieman enemmän kaupungin historiasta.
Laivakankaalla kaivaukset ovat tuottaneet kultaa, jonka kaivosyhtiö on vaihtanut rahaan. Kaivaukset ovat tuottaneet taloudellista pääomaa, mutta ei riittävästi. Kultakaivos ei olekaan ollut kultakaivos, kun odotukset eivät ole toteutuneet.
Ahneella on loppunsa.