Pohjoissavolainen Kangaslammin kunta aloittaa yhdistymisneuvottelut Varkauden kaupungin kanssa. Kangaslammin kunnanvaltuusto päätti asiasta tänään illalla pidetyssä kokouksessaan. Valtuuston äänin 10-6 hyväksymän päätöksen mukaan tavoitteena on muodostaa uusi kunta, jonka nimeksi tulee Varkauden kaupunki.
Yhdessä vaiheessa Kangaslampi kaavaili Leppävirran kunnasta liitoskumppania. Asiaa pohdittuaan Kangaslammin kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle, että yhdistymisneuvottelut aloitetaan Varkauden kanssa.
Alustavasti on suunniteltu, että Kangaslampi ja Varkaus muodostavat uuden kunnan vuoden 2005 alussa. Kangaslammilla on asukkaita runsaat 1 600 ja Varkaudessa noin 23 000.