Arki rakentuu helpoksi, kun lähtee säännöllisesti ruokakauppaan. Mitähän jukurttia ne ovat taas keksineet? Mitä nyt saa alennuksesta? Äsken kauppoihin ilmestyi valmiiksi keitettyjä ja kuorittuja, muoviin pakattuja kananmunia, joita voi ostaa välipalaksi yhden kerrallaan. Valmismunia ei saa – ainakaan alkuvaiheessa – siivutettuna kuten makkaraa tai juustoa.
Kotonaan munan sujauttaa kääröstä kätevästi munanleikkuriin, mutta entä satunnaistyöpisteessä avokonttorissa? Löytyykö jokaiselle oma munanleikkuri vai hankitaanko munanleikkureita jakamistalouden mukaisesti? Yksi ja yhteinen.
Kauppaketjujen ja elintarviketeollisuuden ajatuskaavat kopioituvat läpi yhteiskunnan. Kaikkea kaupataan pakattuna, vaivattomasti mussutettavaksi. Jos yksi pussi kyllästyttää, heitetään se roskiin ja hankitaan uusi rasia.
Samat tavat näyttävät leviävän esimerkiksi suomalaiseen koulutuspolitiikkaan. Koulutus paisuu sekatavarakaupaksi, josta vanhemmat lapsineen noukkivat itseään miellyttäviä makupaloja. Yliopistoissa tämä on johtanut ylimitoitettuun hallinnointiin, jossa tutkijoiden ja opettajien voimat hukkuvat kaikkeen muuhun kuin oman tieteenalan ydinsisältöihin syventymiseen.
Opiskelijoille opintoja tarjotaan kuin kaupoissa tuotteita kertakäyttöpakkauksissa. Helposti ja nopeasti valmis tutkinto, josta hyötyy... Niin, kuka sellaisesta hyötyy?
Yliopistoja ja korkeakouluja on pienessä maassa paljon. Olo 14 yliopiston ja 23 ammattikorkeakoulun Suomessa on kuin supermarketissa; mihin ihmeeseen me tarvitsemme kaikkia näitä tekemällä tehtyjä valmismunapakkauksia?
Voisivatko yliopistot tiivistää tarjontaansa ja keskittyä ikiaikaisiin perustieteisiin? Niitä ovat ensisijassa filosofia, matematiikka, fysiikka, kemia ja ehkäpä myös perustieteitä soveltavat lääketiede, biologia sekä jopa sosiologia.
Vasta vähän aikaa sitten on ryhdytty puhumaan esimerkiksi ”taloustieteestä”, ”insinööritieteestä”, ”kasvastustieteestä” tai ”hoitotieteestä”, mutta ovatko ne oikeasti tieteitä? Tarvitaanko niitä yliopistoihin? Liikemieheksi, sillanrakentajaksi, opettajaksi ja sairaanhoitajaksi pätevöityy vallan hyvin ilman raskasta korkeakoulutusta.
Monelta alalta viestitään, että töihin on vaikea löytää ammattikoulutettua uutta väkeä. Eikö valtakunnan kilpailukykyä parannettaisi parhaiten kouluttamalla nuorille työnteon halua ja taitoa?
Syyslukukauden avajaispuheiden perusteella korkeakouluissa tiedetään, että muutoksia tulee. Näkymää hahmotetaan työstämällä opetusministeri Sanni Grahn-Laasosen (kok.) Korkeakoulu 2030 -visiota. Merkit viittaavat yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen yhdistymiseen yliopistoiksi. Oulussa ne ainakin muuttavat yhteiseen rakennukseen. Lapissa korkeakoulukonserni on pitkällä, sillä Lapin yliopisto osti osake-enemmistön Lapin ammattikorkeakoulusta.
Ideologinen muutos Suomen hyvinvointiyhteiskunnan järjestämisessä kiihtyy. Kunnan ja valtion vastuita siirtyy huomaamatta liikeyrityksille, mikä voi pelastaa hyvinvointivaltion, mutta sisältää myös riskejä. On esimerkiksi tutkimustietoa siitä, että köyhyys periytyy ja näkyy matalana koulutuksena, sairauksina sekä syrjäytymisenä. Kun koulutus muuttuu bisnekseksi terveydenhoidon tapaan, raha saattaa ratkaista napostelemaan vain halpoja ja helppoja valmistuotteita.
Kananmuna on edullinen ikivanha peruseväs, mutta sen keittäminen ja kuoriminen vaatii hieman muutakin kuin ostovoimaa.