Sotilastukikohdassa Kanadan Albertassa on kuollut ja haavoittunut ihmisiä välikohtauksessa, jota on kuvailtu katastrofiksi.
Kanadan puolustusministeri kertoi lauantaina paikallista aikaa, että välikohtauksessa syttyi suuri tulipalo. Asiasta uutisoivat ainakin uutistoimisto AP sekä kanadalainen CBC-kanava. Pääministeri Mark Carney on kuvaillut tapahtunutta vakavaksi.
Sotilastukikohtaa on CBC:n mukaan käytetty koulutuskeskuksena, mutta toistaiseksi ei ollut selvää, oliko koulutustilanne päällä. CBC-kanavan mukaan paikalla on tapahtunut jonkinlainen räjähdys, mutta välikohtauksesta ei ole kerrottu vielä tarkemmin.
Ministerin mukaan useita haavoittuneita ihmisiä kuljetettiin sairaaloihin. Edmontonin sairaalan lääkärin mukaan potilaita on viety sairaaloihin ympäri kaupunkia sen jälkeen, kun läheisen Wainwrightin sairaalat ja poliklinikat täyttyivät.
Potilaita tuotiin niin paljon, että CBC:lle puhuneen lääkärin mukaan heitä ei voitu laskea.
Äänestyspaikka jouduttu sulkemaan
Ei ole selvää, liittyykö tuhoisa välikohtaus huomiseen kansanäänestykseen Albertan provinssin asemasta tai vaikuttaako se äänestyksen toteuttamiseen.
Maanantaina on määrä järjestää neuvoa-antava kansanäänestys, jossa kysytään kantoja Albertan itsenäisyydestä. Alberta on vauras provinssi, jossa on öljyä.
CBC:n mukaan ainakin äänestyspaikka Wainwrightissa on jouduttu sulkemaan tulipalon takia. Tulipalo on levinnyt median mukaan nopeasti kovien tuulten takia.
Kansanäänestyksen yhtenä osana on tarkoitus kysyä kansalaisten mielipidettä irtautumisesta Kanadasta. Sunnuntai on viimeinen ennakkoäänestyspäivä.
Paikalliset vaaliviranomaiset sanoivat sunnuntaina, että vaaliuurnia ja muuta vaaleihin liittyvää materiaalia on siirretty pois turvaan paikalta.