Kanadan kenraalikuvernöörin virallinen vierailu Ouluun ja Pohjois-Suomeen on tervetullut, sillä juuri pohjoisuuden kautta Suomella ja Kanadalla on paljon annettavaa toisilleen.
Kenraalikuvernööri Adrienne Clarksonin tulo Suomeen on selvästikin enemmän kuin pelkkä kohteliaisuuskäynti. Vieras on itse valinnut kohteensa - Oulu, Rovaniemi, saamelaisalue - ja käynnin teemat. Taustalla on vahva halu tutustua elämään ja oloihin pohjoisessa. Ennen Pohjois-Suomea kaukainen vieras kävi myös Turussa ja Helsingissä.
Valtiovierailu onkin tähän asti vahvin tunnustus sille siteelle, joka Suomen ja Kanadan välille on nimenomaan pohjoisuuden kautta syntynyt ja jonka varaan voidaan rakentaa vielä nykyistä enemmän.
Suomalaisilla ja kanadalaisilla on jo lähtökohtaisesti muutakin yhteistä kuin himo jääkiekkoon. Molemmilla on pitkä raja maailmanpolitiikassa aivan eri sarjassa pelaavan naapurin kanssa. Eräänlainen pikkuveljen asema on molemmille tuttua.
Kanada on pitkään jäänyt Yhdysvaltain varjoon, josta se on viime vuosina alkanut entistä paremmin nousta esiin. Maa on rakentanut aidosti monikulttuurista yhteiskuntaa, jossa on paljon pohjoismaista tuttuja hyvinvointivaltion piirteitä. Ulkopolitiikassakin se on tehnyt selvän pesäeron Yhdysvaltain sotapolitiikkaan.
Kun Kanada on etsinyt omaa identiteettiään, pohjoisuuden rooli on alkanut korostua. Sen kautta on syntynyt uusi yhdysside pohjoismaihin, siirtolaisuuden ja eräänlaisen vanhan hengenheimolaisuuden lisäksi. Kansainvälinen arktisten maiden yhteistyö on pitkälti juuri Kanadan ja Suomen aloitteellisuuden tulosta. Kanadalla on myös oma pohjoisen politiikan ohjelma, jossa etsitään yhteyksiä Euroopan suuntaan, ja Suomi on koko ajan pyrkinyt pitämään Pohjois-Amerikan tavalla tai toisella kytkettynä EU:n pohjoisen ulottuvuuden aloitteeseen.
Maiden väliset poliittiset suhteet ovat hyvässä kunnossa. Talouden, opiskelijavaihdon ja muun kanssakäymisen saralla on kuitenkin vielä vahvistamisen varaa. Erityisesti Pohjois-Suomella olisi hyvä tilaisuus käyttää Kanadaa entistä enemmän ikkunana kansainvälisyyteen.
Sekä Lapin että Oulun yliopistoilla on jo yhteistyökumppaneita Kanadassa, eikä kenraalikuvernööri Clarkson vain sattumalta valinnut molempia yliopistoja vierailukohteekseen. Oulussa keskustelun aiheena oli etenkin pohjoisessa sijaitseva huipputeknologia, Rovaniemellä keskusteltiin laajemmin koulutuksen roolista pohjoisessa.
Suomi on ollut vahvasti mukana tekemässä kansainvälisen verkkoyliopiston, Arktisen yliopiston, alkutaivalta mahdolliseksi. Sen toiminnan varmistaminen kaipaa kuitenkin pitkäjänteistä rahoitusta muualtakin, ja juuri Kanadalla voisi tässä olla entistä vahvempi rooli. Suomessa taas Oulun yliopiston asema pohjoisen verkostoitumisessa on toistaiseksi jäänyt turhankin vaatimattomaksi, mutta ehkä nyt tapahtuu käänne.
Lapin yliopisto ja sen Arktinen keskus ovat tässä yhteistyössä esiintyneet paljon edukseen, ja se oli myös Kanadan kenraalikuvernöörille luonteva paikka pohtia pohjoisen korkeakouluopetuksen ja tutkijayhteistyön merkitystä. Nimenomaan näissä asioissa Suomen ja Kanadan yhteistyö voi edetä hyvin pitkälle.
Aiemmin Islannin presidentti on liikkunut Pohjois-Suomessa samantapaisilla asioilla, ja Clarkson suuntaa seuraavaksi juuri Islantiin. Kaikesta tästä voi rakentua verkosto, jossa pohjoissuomalaisten yliopistojen rooli voi olla vahva. Se taas poikii aikanaan paljon muutakin.