Muutaman kivenheiton päässä Kanadan ulkoministeriön rakennuksesta Ottawassa on muistomerkki: taistelijan reliefi ja pitkä paasi, johon on kirjoitettu satoja nimiä. Yllättävän moni nimi on suomalainen - Yrjö Lähdekorpi, Viljo Leppänen, Yrjö Kyyny, Hugo Lehtovirta, Vilpas Lahti ja niin edelleen.
Nämä ovat niitä Kanadan suomalaisia, jotka 1930-luvulla lähtivät uudesta kotimaastaan ase kädessä taistelemaan fasismia vastaan. Kyseessä on muistomerkki kanadalaiselle pataljoonalle, joka 1937 osallistui Espanjan sisällissotaan tasavaltalaisten joukossa osana kansainvälisiä prikaateja. Tämä oli se sota, jonka espanjalainen ja kansainvälinen vasemmisto hävisi, mutta joka sittemmin on noussut myyttisiin mittoihin toisen maailmansodan esinäytöksenä.
Kun puolitoista viikkoa sitten katseli tuolta Espanjan sisällissodan muistomerkiltä Kanadan ulkoministeriöön päin, saattoi nähdä Kuuban lipun liehuvan ministeriön lipputangossa. Ulkoministeri Havannasta oli kylässä.
Jo tämä näky riittää kertomaan, millainen henkinen välimatka on Pohjois-Amerikan kahden pääkaupungin, Washingtonin ja Ottawan välillä. Yhdysvaltain ja Kanadan poliittinen ajattelu kulkee tyystin eri sfääreissä. Kuuban ministereitä ei Washingtonissa liputeta tervetulleeksi.
Osat ovat Amerikan mantereella vaihtuneet. Joskus takavuosina Kanadaa pidettiin jäykkänä, tylsänä ja konservatiivisena Yhdysvaltoihin verrattuna. Nyt siitä on tullut eräänlainen vapaamielisyyden keidas samaan aikaan kun Yhdysvallat on liukunut toisenlaiseen suuntaan.
Ennen kaikkea se tuntuu ilmapiirissä, jota ei Kanadassa leimaa minkäänlainen turvallisuushysteria.
Brittiläis-ranskalaista juurta oleva Kanada on muuntautunut niin lähelle aidon monikulttuurista maata kuin se ehkä ylipäätään on mahdollista. Valtion virallinen keulakuva on kenraalikuvernööri, Britannian kruunun nimellinen edustaja. Edellinen viran haltija, Oulussakin vieraillut Adrianne Clarkson oli syntyjään Hongkongista. Hänen seuraajansa Michaëlle Jean saapui Kanadaan 1968 pikkulapsena, paetessaan vanhempiensa kanssa Haitista.
Kanada on peräkkäin valinnut keulakuvakseen ensin aasialaissyntyisen, sitten Karibialta tulleen naisen. Tuoreen mielipidekyselyn mukaan valtaosa maan kansalaisista on vakuuttunut siitä, että juuri monikulttuurinen yhteiskunta on paras suoja ääriliikkeitä vastaan. Monikulttuurisuudesta ja suvaitsevuudesta on tehty nykyisen valtion peruskiviä.
Tämä virallinen asenne huipentuu Ottawan sivilisaatiomuseossa, joka on huikea kunnianosoitus Kanadan alkuperäiskansoille ja niille muualta muuttaneille, joiden myötä maa on rakentunut. Mutta varjonsa kaikkialla: ranskankielisessä Quebecissa haudotaan aina vain sitkeästi itsenäisyysaikeita, ja keskustelu siitä, mitä kanadalainen identiteetti oikein on, jatkuu vuosikausia tuntumatta koskaan pääsevän mihinkään.
Nyt tuo identiteetti on löytymässä juuri siitä, missä kaikkialla Kanada eroaa etelän naapuristaan: saman sukupuolen avioliitot on sallittu, aseet kielletty, vapaa terveydenhuolto turvattu, uskonto ja politiikka ovat visusti erossa, ilmastosopimuksia toteutetaan, ja niin edelleen.
Eikä naapurin sotiin lähdetä. Sattumaa tai ei, melkein vastapäätä Yhdysvaltain tiukasti linnoitettua suurlähetystöä Ottawan keskustassa kohoaa vielä yksi iso monumentti: se on pystytetty YK:n rauhanturvaoperaatioiden kunniaksi.