Kansallinen kilpailu koulutuksessa ja tutkimuksessa on kääntymässä kansainväliseksi kilpailuksi paikasta auringossa. Koulutuksen digitalisaation ja etäopetuksen kehittyessä kilpailukenttä muuttuu. Kenties tulevaisuudessa koulutusta kootaan yhä useammin monista korkeakouluista ympäri maailmaa.
Tutkimuksessa työ tapahtuu yhä useammin eri organisaatioiden kansainvälisissä yhteishankkeissa ja hajautetuissa virtuaalitiimeissä. Parhaisiin verkostoihin mukaan pääsy edellyttää kansainvälisesti osoitettua suorituskykyä ja huipputason tutkimusympäristöjä.
Suomen korkeakoulutus jakaantuu kahtia, yliopistoihin ja ammattikorkeakouluihin. Mallin ajatus on ollut, että yliopistot antavat ylempää teoreettista opetusta ja ammattikorkeakoulut käytännöllisempää työelämälähtöistä koulutusta. Molemmille on tärkeää, että koulutus tarjoaa osaamispohjan työelämään ja opiskelijat työllistyvät.
Kehitys on kulkenut yhteistyön suuntaan, kun opiskelijoiden siirtymistä sektoreiden välillä on haluttu helpottaa muun muassa lisäämällä aiemman tutkinnon opintojen hyväksilukua. Jatkossa lienee selvää, että laissa mahdollistetaan yhteisten opintokokonaisuuksien muodostumista. Toisinaan amk-tutkinnon suorittaneet haluavat jatkaa yliopistoon, ja toisinaan yliopiston kandintutkinnon suorittanut haluaa nopeammin työelämään, jolloin tutkintonsa voi täydentää ammattikorkeakoulun tarjoomasta.
Bolognan julistuksen 1999 tarkoituksena oli muodostaa Eurooppaan 29 maan yhteinen korkeakoulutusalue ja yhdenmukaistaa tutkintoja vuoteen 2010 mennessä. Tutkintorakennetta kehitettiin kahden syklin mallin pohjalta. Ensimmäisen sykli on kolmi-nelivuotinen bachelor-tutkinto, jonka jatkotutkintona master-tutkinto. Jatkotutkinnot muodostavat kolmannen syklin. Bolognan julistus tarjoaa väistämättä ajatuksen korkeakoulusektoreiden yhteistyön edistämiseksi.
Yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa opetettavat asiat ovat etenkin opintojen alkuvaiheessa samankaltaisia. Yhteistyöllä on saavutettavissa etuja. Molemmissa opettajien koulutustausta on useimmiten ylempi korkeakoulututkinto tai tohtorin tutkinto, joten koulutuksensa puolesta opettajat ovat kelpoisia toimimaan yli sektorirajojen. Tutkimuksessa resurssit on jaettu yliopistoihin ja erillisiin tutkimuslaitoksiin. Yhteistyötä tehdään, mutta samalla kilpaillaan niin rahoituksesta kuin osaajistakin. Jopa tutkimusinfrastruktuureissa on päällekkäisyyttä ja ne eivät ole avoimesti käytettävissä yli organisaatiorajojen.
On varmaa, että nykyisellä voimavarat hajauttavalla mallilla Suomi ei pääse parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen tutkimuksen laadussa, kansainvälisissä verkostoissa tai kansainvälisen rahoituksen hankkimisessa.
Korkeakoulutus-ja tutkimussektorin on hyväksyttävä se, että vähemmällä rahalla on saatava aikaan enemmän, jotta suomalaisia voimavaroja ei hukattaisi päällekkäisyyksiin. Opettajat opettaisivat yli organisaatiorajojen ja opiskelijoilla olisi mahdollisuus siirtyä joustavasti eteenpäin omien tavoitteiden tarkentumisen mukaisesti. Uravalintapäätös tapahtuisi opintojen edetessä, jolloin opintojen aloitus ei lykkääntyisi valinnan vaikeuden vuoksi yhtä usein kuin nyt tapahtuu.
Tutkimus tulisi koota osaamispohjaisiksi kokonaisuuksiksi, joissa saman aihealueen osaajat työskentelisivät yhteisissä ympäristöissä. Tutkimuksessa kilpailu on jo lähtökohtaisesti kansainvälistä, joten kotimaisten päällekkäisyyksien karsiminen ei vähentäisi kilpailun laatua kirittävää vaikutusta. ”Yhteistyöllä huipulle” -visio on mahdollinen nykyisissä organisaatioissa. Yliopistot, ammattikorkeakoulut ja tutkimuslaitokset voivat muodostaa tasa-arvoisia kokonaisuuksia, jotka ovat yhdessä enemmän kuin osiensa summa. Yhteisin resurssein toteutettavat koulutus-, tutkimus- ja innovaatioympäristöt ovat laadukkaampia ja vaikuttavampia kuin monet erilliset pienet yksiköt.
Strategioiden yhteensovittamista helpottanee se, että useimmiten tietylle maantieteelliselle alueelle sijoittuneiden yksiköiden erityisosaaminen on rakentunut sen alueen vahvuuksien ja tarpeiden varaan.
Oulussa meillä on loistava mahdollisuus nousta yhteistyössä uudelle tasolle. Linnanmaan ja Kontinkankaan kampuksista voidaan kehittää yhteiset kokonaisuudet, jotka ovat johtavia toimijoita edustamillaan alueilla ja kykenevät vetämään puoleensa niin opiskelijoita, tutkimuskumppaneita kuin muitakin sidosryhmiä ympäri maailmaa.
Tiloihin, infroihin ja päällekkäisyyksiin kuluvat resurssit voitaisiin käyttää yhteisen kilpailukyvyn parantamiseen. Ihmiset ja heidän osaamisensa on kaikkein keskeisintä, joten niihin on pystyttävä satsaamaan. Kilpailukyinen keskittymä myös luo enemmän työpaikkoja ja kiinnostavampia uramahdollisuuksia kuin erilliset keskenään kilpailevat näivettyvät yksiköt.
Nyt on se hetki, jolloin hyvät, tulevaisuutta rakentavat päätökset on uskallettava tehdä.
Kirjoittaja Jouko Niinimäki on Oulun yliopiston rehtori.
Kolumni