Kun ohjaaja Erkko Lyytinen, 31, matkasi viime keväänä ensimmäistä kertaa elämässään Vuolijoelle, hän ei aavistanut, että keskellä Kainuun korpea häntä odotti tarina, joka suorastaan huusi tulla kerrotuksi.
Lyytisen matkakohteena oli Vuolijoen vesiallas, jossa oli tarkoitus kuvata lintujen elämää. Tarina lähti vyörymään, kun kuvausryhmä hetken päähänpistosta päätti käydä tervehtimässä kunnanjohtaja Olavi Rintalaa.
Rintala purki Lyytiselle huolensa kunnan kamppailusta työpaikkojen puolesta. Vuolijoki on yksi Suomen köyhimmistä kunnista. Ainoa merkittävä työnantaja on junavaunuja valmistava Talgo, joka oli ajautunut vaikeuksiin markkinavoimien puristuksessa.
Nuori ohjaaja kuunteli kunnanjohtajan murheita ja katseli kummissaan ympärilleen. Syrjäseudulla, keskellä korpea, oli samanlaisia kahdeksankerroksisia taloja, jollaisessa hän itse asui Helsingin Herttoniemessä. Mitä ihmeen virkaa niillä oli Vuolijoella, kaukana kaikesta?
Tarina alkoi vyöryä ja vetäisi Erkko Lyytisen niin väkevästi mukaansa, että lopputuloksena oli tunnin mittainen dokumenttielokuva, Kainuun tähti, jonka ensi-ilta on tänään torstaina Helsingin Katajanokalla. Kainuun tähti nähdään TV2:n Dokumenttiprojektissa syyskuun ensimmäisenä päivänä.
Lyytisen ohjaama elokuva kertoo Vuolijoen kamppailusta muuttunutta aikaa vastaan, mutta se on myös elokuva eturistiriidoista ja päättäjien haluttomuudesta nähdä yhteisiä arvoja, elokuva sokeasta uskosta markkinavoimien kaikkivoipaisuuteen. Elokuva syrjäseudun asukkaiden epävarmuudesta ja ahdistuksesta ja oikeudesta saada elää ja tehdä työtä omalla kotiseudullaan.
Vuolijoelle rakennettiin aikoinaan Rautaruukin ja valtion yhteisenä ponnistuksena junavaunutehdas. Yritys perustettiin korvaamaan työpaikat, jotka menetettiin, kun Rautaruukin Otanmäen kaivoksen toiminta päättyi. Junavaunutehtaan tuotanto toimitettiin rajan yli Neuvostoliittoon.
Kun Venäjän kauppa äkillisesti tyrehtyi, Talgo joutui etsimään asiakkaita vaikeilta Euroopan markkinoilta. Tehdas alkoi tuottaa tappioita, ja kesällä 2003 alkoivat raskaat irtisanomiset ja lomautukset.
Kyllä sauna vielä lämpiää!
Vuolijoella toimittiin niin kuin syrjäseudulla oli totuttu tekemään jo Kekkosen presidenttikaudella.
Olavi Rintalan johdolla läksi kunnan ja Talgon luottamushenkilöistä koottu valtuuskunta Helsinkiin anomaan tukea talouselämän edustajilta ja poliittisilta päättäjiltä aina pääministeriä myöten.
Karvalakkilähetystö halusi tavan mukaan hyvitellä Helsingin herroja pienellä lahjalla. Mukaan pakattiin pino saunaliinoja.
Lähetystön kintereillä kulki filmiryhmä tallettamassa VR:n tarjouskilpailun etenemistä ja kunnan taloudellisen tilanteen kehittymistä. Lyytisen dokumentissa nähdään, kuinka ministerit yksi toisensa jälkeen kieltäytyvät EU:n kilpailulainsäädäntöön vedoten vaikuttamasta VR:n sisäisiin asioihin.
"Poliitikot ja VR:n edustajat olivat niin kiireisiä, että lähetystön vierailut olivat kuin varttitunnin pyrähdyksiä", Erkko Lyytinen muistelee.
Kun saunaliinalla lobbaava kainuulainen karvalakkilähetystö kohtaa dynaamiseen kilpailuun tottuneen poliittisen eliitin, syntyy surkuhupaisia tilanteita. Työpaikkojen puolesta taisteleva lähetystö saa pääministeri Matti Vanhaselta dokumentissa jämäkän lupauksen: "Kyllä mä lupaan, että tänä iltana sauna vielä lämpiää!"
Eturistiriidat ajavat yhteisten arvojen edelle
Erkko Lyytinen on valmistunut dokumenttiohjaajaksi Taideteollisen korkeakoulun elokuva- ja lavastustaiteen osastolta. Hänen edellinen ohjaustyönsä, Rajaseudun poikamiehet, keräsi yli 700 000 katsojaa ja edusti Suomea Prix Italiassa viime vuonna.
Pohjois-Karjalassa syntyneen ohjaajan työt ovat yhteiskunnallisia dokumentteja, mutta samalla myös hänen henkilökohtaisia kannanottojaan vallitsevaan poliittiseen ja yhteiskunnalliseen tilanteeseen.
"Eturistiriidat ovat Suomessa niin voimakkaat, että yhteisiä arvoja on vaikea nähdä. Jos Talgo saa VR:n junavaunutilauksen, se on kaikkien yhteinen etu. Miksi sitä on tässä maassa niin vaikea nähdä ja tunnustaa", Erkko Lyytinen ihmettelee.
Häntä askarruttaa kysymys, johon ei ole helppoa vastausta. Kainuusta on iät ajat ollut voimakas edustus valtakunnan politiikassa. "Mitä on tapahtunut Kekkosen ajoilta? Laman jälkeisessä yhteiskunnassa poliittinen ideologia ei enää pääse vaikuttamaan taloudellisiin päätöksiin."
Ministerien puheet vapaasta kilpailusta eivät vakuuta ohjaajaa. "Ei ole olemassa vapaata kilpailua. On vain eettisiä valintoja, jotka nyky-Suomessa ovat markkinavoimien puristuksessa."
Erkko Lyytinen sanoo Vuolijoen tapaukseen viitaten, että on kaikkien suomalaisten ja koko kansakunnan etu, että kainuulaiset saavat asua Kainuussa eikä heitä pakoteta lähtemään pois.
Dokumentin sanoma laajenee koskemaan muuttotappion kourissa sinnitteleviä syrjäseutuja kaikkialla Suomessa: "Ei ole järjettömämpää kuin se, että ihmiset, jotka haluaisivat elää omalla kotiseudullaan, joutuvat muuttamaan. Se on elämän suurin tragedia."
Että pitikin olla ahkeria työmiehiä!
Erkko Lyytinen uskoo, että päätös junavaunutehtaan perustamisesta keskelle korpea ei aikoinaan perustunut pelkkiin taloudellisiin laskelmiin.
"Siinä täytyi olla paljon ideologiaa taustalla. Nyt, kun ideologiaa ei ole, tehdas on menneen muisto ja koetaan tarpeettomaksi. Muistopuheissa voidaan hymistellä, että kylläpä siellä oli ahkeria työmiehiä!"
Kun ohjaaja kiersi Vuolijoen lähetystön vanavedessä poliittisten päättäjien puheilla, hän näki, kuinka johtavassa asemassa olevat poliitikot vaikeiden ratkaisujen edessä piiloutuivat roolien taakse ja hakivat väistöliikkeelleen tukea EU:n direktiivien pohjattomasta laarista.
Lyytinen kummastelee, miksi kansalliset edut eivät kiinnosta Suomea, kun kaikki muut EU-maat pitävät sitkeästi omien kansallisten etujensa puolta.
"On pakko uskoa siihen, että meidän poliittinen johtomme on erittäin älykästä. Heidän kapasiteettinsa on suuri, mutta poliittinen järjestelmä on muokannut heistä varovaisia. Puoluekoneisto jauhaa pienistä junnupolitiikoista värittömiä ja etäisiä ja karsii pois kaikki ärhäkkäät vastarannankiisket."
Yhteiskunnallisten visioiden puuttuessa politiikka on Erkko Lyytisen mukaan ajelehtimista ongelmasta toiseen, ja talouselämässä inhimillisyyden tilalle on tullut kustannustehokkuus.
"Milloin viimeksi joku teollisuuden voimahahmo on puhunut päätöksiensä inhimillisistä perusteista?"