Yleensä pelikentillä kampittajat vihelletään ulos. Vasemmistoliitossa näyttää olevan toisin. Siellä kampattu siirtyy sivuun ja kampittajat jäävät peliin.
Entinen puheenjohtaja Martti Korhonen kertoo haastattelussaan (Kaleva 30.8), että lähtöpäätös oli syntynyt jo ennen penkin alle menneitä europarlamenttivaaleja. Ilman vaalitappiotakin Korhonen olisi jäänyt pois seuraavassa puoluekokouksessa. Nyt lähtö vain aikaistui.
Syynä oli "organisoitunut hankke, jonka päätähtäin oli puheenjohtajan vaihtaminen ja arvosteleminen". Lähtökohtana siinä oli Lissabonin sopimus, jota Korhonen eduskunnassa kannatti. Esimerkiksi Esko-Juhani Tennilä, Jaakko Laakso ja Paavo Arhinmäki vastustivat sitä, samoin europarlamentissa Esko Seppänen.
Ennen Korhosta Suvi-Anne Siimes jätti koko vasemmistoliiton ovet paukkuen, täysin turhautuneena ennen muuta Jaakko Laakson henkilöimään puoluekulttuuriin. Korhonen asettelee sanoja varovammin. Hän pitää Siimeksen kautta traumaattisena aikana, jolloin puolueen järjestötyö romahti. Silti Korhosenkin mukaan edessä olisi ollut syksyllä järjestöriita, jos hän olisi jatkanut.
Tämä on kova arvio mieheltä, joka koko ikänsä on ollut täysin sitoutunut puolueeseen ja jonka parlamentaarinen ura on pitkä ja merkittävä. Hänkään ei siis jaksanut, kun omien joukosta tulee kamppia jalkaan. Siimeksessä haettiin puolueelle uudistajaa, Korhosessa sovittelijaa. Molempien projekti veti vesiperän.
Korhonen puhuu järjestöriidan vaarasta, vaikka sanoo samalla, ettei järjestössä ole enää mitään osapuolijakoon viittaavaakaan. Mistä puheenjohtajan kampittajat sitten tulivat?
Uusi puheenjohtaja Paavo Arhinmäki on täysin eri sukupolvea kuin puolueen "änkyräsiipi". Mitään taistolaista henkilöhistoriaa ei kolmikymppisellä miehellä voi olla. Silti häntä leimaa juuri puolueen vanhakantaisen siiven tuki.
Vasemmistoliitossa voittajina kentälle on kampitusten kautta jäänyt puolueen vasen laita, joiden kanssa eduskunnassa hyvin harva muu haluaa olla yhteistyössä. Jossain varmaan pidetään operaatiota onnistuneena: puolueen kannatus on kyselyissä pitkästä aikaa näyttänyt elpymisen merkkejä. Toisaalta - juuri kannatuksen kauttahan puolueiden menestystä mitataan, ja Arhinmäkeä ennen taival on kulkenut tappiosta toiseen. Menetettävää ei paljon enää ole jäljellä.