Keskustan katujen tapahtumia ryhdytään valvomaan Oulussa tallentavin videokameroin vuoden 2006 alusta. Valvontakameroita on tulossa 18 kadunkulmaukseen. Lisäksi Tuiraan ravintola Merikosken ja grillikioskin väliin sekä Merikoskenkadun ja Valtatien risteykseen on tulossa kamerat. Näin valvontakameroita tulee 20 kappaletta.
Lääninhallituksen selvityksen mukaan oululaiset kokivat kotikaupungissa liikkuessaan iltaisin ja öisin tiettyä turvattomuutta, vaikka poliisin mielestä Oulussa voi kulkea kaikkina vuorokauden aikoina sangen turvallisin mielin. Lisää turvallisuutta oululaiseen kesään tuovat kaupungin palkkaamat vartijat, jotka jälleen kiertävät kaupungissa syyskuun puoliväliin saakka.
Tekninen lautakunta pyysi tiistaina Oulun videovalvontajärjestelmän yleissuunnitelmasta lausunnot Oulun poliisilta, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun hätäkeskukselta, Oulu-Koillismaan pelastuslaitokselta ja Oulun Liikekeskus ry:ltä. Lausuntoja odotetaan elokuun puoliväliin mennessä.
Yleissuunnitelmassa määritellään periaatteet, miten Oulun kaupungin keskustaan ehdotettuja kameroita käytetään. Tavoitteena on nostaa yleistä turvallisuuden tasoa, ehkäistä rikoksia ja monipuolistaa rikosten tutkintaa. Suunnitelman lähtökohtana on, että kaupunki vastaa järjestelmästä, kun sen käyttäjänä toimii poliisi. Lisäksi hätäkeskukselle varataan mahdollisuus kameroiden käyttöön.
Kaksi käyttötapaa
Ehdotetut valvontakameroiden paikat on katsottu poliisin kanssa tutkimalla tilastoja. Kamerat tulevat niille alueille, joissa tapahtuu eniten ilkivalta-, pahoinpitely- ja muita rikoksia.
Valvontakameroiden tallentamaa kuvaa voidaan hyödyntää kahdella tavalla. Poliisi voi käyttää sitä osallistuvaan valvontaan osana erikoistapahtumia. Tällöin valvomosta voidaan ohjata poliisin kenttähenkilöstön toimintaa videokuvan perusteella.
Toiseksi tallennettua videokuvaa voidaan käyttää jatkossa pahoinpitelyiden, liikenneonnettomuuksien ja muiden tapahtumien selvittelyyn. Poliisin näkökulmasta hyvälaatuinen videokuvamateriaali tehostaa rikoksentutkintaa merkittävästi.
Tallessa kolme viikkoa
Noin 100 000 euroa maksavan laitteiston rakennuttamisesta ja ylläpidosta vastaa Oulun kaupunki. Valvonta- ja tallennuslaitteet on tarkoitus kuitenkin antaa poliisille. Myös Raksilaan rakennettavaan uuteen hätäkeskukseen tulevat valvontalaitteet, joista hätäkeskus pystyy tarvittaessa johtamaan palo- ja pelastusviranomaisten toimintaa omien laitteidensa ohella.
Videokuva tallennetaan poliisitalolle digitaalisesti. Jokaisen kameran kuvamateriaalia pidetään tallessa vähintään kolme viikkoa ja kuvamateriaalia voidaan käsitellä myös poliisin omin tietokonein.
Kuvansiirto on mahdollista hoitaa useammalla tavalla. Tapa valitaan suunnittelun edistyessä. Yhteen valvontamonitoriin mahtuu 16 kameran kuvat, joten Ouluun hankittava laitteisto on helppo laajentaa 32 kameraan, koska valvontamonitoreja poliisitalolle on tulossa kaksi.
Kamerajärjestelmä pystytetään ensi kesänä ja virallisesti se otetaan käyttöön yhtä aikaa uuden hätäkeskuksen kanssa 1. tammikuuta 2006, mutta "koekuvaukset" alkavat siis vuoden kuluttua kesällä.
Oulussa on jo paikkoja, joissa julkista katutilaa kuvataan videokameroin. Kaupungin oma nettikamera on sijoitettu kauppatorille ympäristöviraston toisen kerroksen toimistohuoneeseen. Rotuaarilla on Oulun Puhelin Oyj:n nettikamera Pekurin talossa.
Lisäksi esimerkiksi kaupungintalon ympäristöä valvotaan tallentavin videokameroin. Valvontapisteet ovat kaupungintalon vahtimestareiden työtiloissa.