Ohjaaja-käsikirjoittaja Kari Väänänen, 56, on tyytyväinen, että ei päässyt filmaamaan Veikko Huovisen Havukka-ahon ajattelijaa vielä 15 vuotta sitten, jolloin hän ensimmäistä kertaa haaveili asiasta.
"Luojan lykky, että rahoitusta ei tullut. En olisi silloin pystynyt sitä tekemään. En ehkä viisi vuotta sittenkään", Väänänen sanoo.
"Sain viimeisten viiden vuoden aikana tarinasta vielä erilaisia syviä pohjavirtauksia, joita uskalsin kehitellä pitemmälle. Liittyen nimenomaan Konstan erilaisuuteen ja ulkopuolisuuteen. Äpäräpoikahan se on ollut, ja tuohon aikaan isättömän osa ei ollut helppo. Samoin hänen rakas ja kipeä suhde äitiinsä. Näitä rupesin nostamaan."
Huovinen piti Väänäsen lisäyksiä erinomaisina. Hänenkin mielestään ne toivat Konstan persoonaan syvyyttä.
Väänänen ei ole koskaan erityisesti halunnut ohjaajaksi, hän on vain ajautunut siihen. Vuonna 1993 valmistuneen tv-elokuvan Sutkin ohjaaminen tuntui mukavalta, mutta Väänänen ei ajatellut sitä sen kummemmin.
Muutamaa vuotta myöhemmin Väänänen kirjoitti saamansa tarinavihjeen pohjalta käsikirjoituksen Vaiennut kylä. Pitkäaikainen työtoveri Aki Kaurismäki halusi tuottaa aikaansaannoksesta elokuvan ja istuttaa Väänäsen ohjaajanpallille.
"Se nyt oli sellainen kuin oli. Rakenne ei oikein pysynyt kasassa", Väänänen harmittelee.
Seuraavaksi Väänänen luki Kari Hotakaisen Klassikon ja totesi, että siitä saisi herkullisen elokuvan. Muutamaa päivää myöhemmin Hotakainen ilmoitti myös miettineensä elokuvaversiota ja Väänästä sen ohjaajaksi.
"Klassikon aikana ensimmäisen kerran huomasin, että minusta voisi olla pikkuisen enempäänkin ohjaajana. Silloin uskalsin ruveta ajattelemaan Havukka-ahoa voimakkaammin."
Ohjaajana Väänänen ammentaa omista kokemuksistaan. Elokuvan tekemisen mekaniikan hän on imenyt alitajuisesti kymmenissä elokuvissa näytellessään.
"Näyttelijäohjauksessa olen ollut alun perinkin aika hyvä, kun olen itse näyttelijä. Sen sijaan väreistä ja kuvista minulla on paljon opeteltavaa."
Näyttelijäksi Väänänen nimenomaan halusi. Lukioaikana hänellä ei tosin ollut aavistustakaan siitä, mitä elämällään tekisi. Vaihtoehtoina oli lähteä sukeltajaksi etelämerelle tai poropaimeneksi Lappiin. Vierailu Kuopion yhteisteatterin harjoituksissa mullisti kaiken.
Väänäsen palo teatteriin oli kova. Nuorukainen asteli silloisen Suomen teatterikoulun pääsykokeisiin erityisemmin valmistautumatta.
"Olin niin hölmö ja jotenkin auki, että pääsin sisään heti ekalla kerralla. Sitten alkoivatkin äärimmäiset identiteettivaikeudet. Romahdin siihen, että en osannut mitään, koin olevani täysin väärässä paikassa."
1980-luvun alussa Väänänen päätyi valkokankaalle. Ensimmäinen rooli oli Jaakko Pyhälän elokuvassa Neljä miljardia silmänräpäystä. Sen jälkeen hän tutustuikin Kaurismäen veljeksiin.
"Minulla on hirveän hyvä kameravaisto. Jätkät varmaan huomasivat sen."
Ihan noin vain Kaurismäkien kelkkaan ei hypätty.
"Minut kutsuttiin Tampereelle katsomaan Klaanin kuvauspaikkoja. Ihmettelin, miksi näyttelijä katselee kuvauspaikkoja. Se oli vajaa viikko ääretöntä ryyppäämistä ja rellestämistä. Toki me katsoimme niitä kuvauspaikkojakin, mutta samalla joimme viinaa", Väänänen selvittää.
"Kun kierros alkoi olla lopussa, sanoin, että nyt minä lähden kotiin. Mika (Kaurismäki) sanoi, että mene vain, rooli on sinun. Se oli testi, että sopiiko kaveri porukkaan."