Superpesiksen kärkipaikalla ennen eilistä negatiivisella juoksuerolla ollut Kouvolan Pallonlyöjät joutui antautumaan tylysti Kankaanpään Mailalle 0–2 (2–5, 1–2).
Kuvioitaan vielä ilmeisen pitkään hiova KPL teki molemmilla jaksoilla avausjuoksut, mutta lahjoitti sen jälkeen vieraille tilanteita hämmästyttävillä virheillä.
Muutenkin ontuvan KPL:n sisäpelin sekoitti lopullisesti Kouvolassa aikoinaan pääsarjadebyyttinsa tehnyt KaMan lukkari Sami Heinikainen (3 kärkilyöntiä/5 yritystä), joka sinetöi täysosumailtansa lyömällä ottelun voittokotiutuksen toisella jaksolla kumurana kolmosjatkeelle.
Alajärven Ankkurien nousijaryhmä sai kahden lupaavan ottelun jälkeen kylmän suihkun Hyvinkään Tahkolta. Nollille jäänyt AA antautui Kitrolla vierailleen 0–2 (0–3, 0–8).
Piikkipaikalle nousseista hyvinkääläisistä palkittiin kolmesti kotiuttanut lukkari Riku Rantanen (3/5). Ykköskärki Lauri Vierimaa kiersi kentän juosten peräti neljästi.
---
korjattu aiempaa uutista: toisin kuin edellisessä jutussa kerroimme, lukkari Heinikaisen pääsarjadebyytti on tehty jo aiemmin.