Kalevan juttutuvan sukkahousuja käyttävien naisten epäeroottisuutta koskevan keskustelun sivujuonteena kommentoitiin miestenkin ihokkaita. Nimimerkki ei ummarra totesi: "Tuskin ne naisetkaan kovin riemastuu miesten virttyneistä kalsareista". Toisin oli ennen, jolloin mauttomat kalsarit olivat normaalin miehen merkki.
Kun hullun ämmän piirtämiä tapettikuvioita muistuttavat kalsarit olivat suosionsa huipulla 1970-luvulla, oli niiden tarkoituskin olla esteettinen painajainen.
Siinä missä naisten alusvaatteissa korostuivat keveys, romanttisuus ja eroottisuus, haluttiin miehisyyden alimmalla kerroksella ilmentää tuon ajan alfauroksen imagoa: vastakohtana hepeneille miesten alusasut olivat mahdollisimman epäeroottisia ja jopa vastenmielisiä. Kunnon mies ei kalsareilla koreillut.
Erotiikkaa pöksyihin
Kaiken muun sukupuolisen tasa-arvoilun rinnalla myös alusvaatteet ovat kokeneet muodonmuutoksen. Vaikka naisten alusasut ovat edelleenkin suurimmaksi osaksi ilmaa ja vähemmässä määrin materiaa, on 1990-luvulla tullut myös miehille suoranaisesti pornahtavia alusvaatteita.
Miehisen pukeutumisen alin kerros eroaa yhä vähemmän naisten vastaavasta. Ääripäätä edustavat pitsisomisteiset tai verkkosukkahousukuosiset minimaaliset tangat erottaa naissukupuolen käyttämistä lähinnä vain etumuksen kupolin perusteella.
Myös sävyt ovat yhdentyneet: Ennen miesten kalsongit olivat värimaailmaltaan niin kaoottisia, ettei etumuksille roiskahtanut sinappi tai moottoriöljy olisi erottunut edukseen. Nyt mies voi aamulla vetää jalkaansa pastellisävyiset tangapöksyt ja häpeilemättä mennä ne jalassa illalla poikien saunailtaan.
Kalsareista puolestaan on tullut yhä enenevässä määrin unisex-malleja, etuosasta puuttuu miehiltäkin käden mentävä luukku ja materiaalit on sovellettu sisään- ja uloshengittäviksi sporttivermeiksi.
Niin miesten kuin naistenkin alusvaatteiden perusidea on paitsi suojata herkkiä alueita, myös välttää suoraa kontaktia vaatteiden ja intiimialueiden välillä. Nykyisin alusvaatteiden funktio on yhä enenevässä määrin myös olla ilo silmälle ja viestittää kantajansa edesottamuksia.
Alu- vai päälyasu?
1960-luvulla miesten alusvaatteita mainostettiin tekstinpätkällä seuraavasti: "Katso kalsareitasi, joku katsoo kuitenkin! Kaverit pukuhuoneessa, valmentaja tai oma pikku vaimosi". Miesten alusvaatteet olivat tulleet kaapista ulos muiden töllisteltäväksi.
Nykyisin alusvaatteita ei katseilta peitellä. Lantiohousujen alta pälyilevien stringien tuleekin olla ulkoilemassa. Teiniurosten in-juttu on reilusti lökäpöksyjen kaulusta ylemmäksi nousevat alushousut. Tukka on hyvin ja bokserivalmistajan nimi näkyy.
Naiset seuraavat kalsarisankari Batmanin aloittamaa maneeria: siinä missä Lepakkomies vetää alushousut trikoiden päälle, voi nainen kiristää korsetin paidan päälle ja jättää sukkanauhat housujen ulkopuolelle roikkumaan ilman vähämielisen leimaa.