Kaloja syövä metso ih­me­tyt­ti Vaa­las­sa

Pilkkijöiden kaloja ahminut metso on herättänyt ihmetystä Vaalassa. Metsoa kuvannut vaalalainen Matti Koistinen kertoo, ettei riistanhoitopiirissäkään kukaan ole kuullut aikaisemmin moisesta linnusta.

Kalat maistuivat metsolle.
Kalat maistuivat metsolle.
Kalat maistuivat metsolle.
Kuva: Matti Koistinen

Pilkkijöiden kaloja ahminut metso on herättänyt ihmetystä Vaalassa. Metsoa kuvannut vaalalainen Matti Koistinen kertoo, ettei riistanhoitopiirissäkään kukaan ole kuullut aikaisemmin moisesta linnusta.

Pilkillä ollut Matti Koistinen kuvasi metsoa huhtikuun loppupuolella Oulujärvellä Säräisniemen puolella usean päivän aikana. Metso viihtyi pilkkijäillä kaloja syöden, vaikka paikalla oli kymmenkunta ihmistä. Kun Matti Koistinen tuli pilkille yksin, lintu saapui norkoilemaan avannolle puolen kilometrin päästä metsästä.

"Linnulla oli poikki keskipyrstöstä 4-5 sulkaa eli se varmaan otti ravintoa sieltä mistä sai", Koistinen kommentoi.

Hän ei ole nähnyt lintua huhtikuun lopun jälkeen.

Myöhemmin Vaalan keskustassa havaittiin metso istuskelemassa koulun pihassa katselemassa käsityöluokkaan. "Liekö se kuitenkaan sama lintu", Matti Koistinen aprikoi.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä