Työelämään pitää saada lisää joustoja ja työnteon täytyy aina olla kannattavampaa kuin joutenolo. Näitä lauseita on viime vuosina toisteltu kuin mantraa. Päivittäin törmää kirjoitukseen tai puhuvaan päähän, joka kertoo, miten turhat sopimukset, säännöt ja määräykset estävät kasvua ja ovat syypäitä Suomen talouden ongelmiin.
Tiukimmissa avauksissa talouselämän vaikuttajat esittävät jo, että koko määritelty työaika on täysin mennyttä maailmaa. Talouselämä-lehden haastattelussa (9.1.2015) työvoimahallinnan asiantuntija- ja ohjelmistoyritys Numeronin toimitusjohtaja Seppo Varpukari nimittää kiinteämittaista työpäivää teollisen aikakauden räikeäksi jäänteeksi.
Varpukari viittaa erityisesti palvelualoihin, joissa hänen mukaansa työkuorma vaihtelee päivän sisällä rajusti, mutta työntekijämäärä on silti mitoitettu kuormitusmaksimin mukaan. Epäilen, että harva palvelualalla työskentelevä tunnistaa Varpukarin näkyä. Yleensä kuormitusvaihtelut hoidetaan työvuoroilla.
Talentumin toimitusjohtaja Aarre Aktan nimitti Suomen Lehdistö -lehdessä (9/2014) sopimuksissa määriteltyä 7,5 tunnin työaikaa absurdiksi keekoiluksi. Aktanilla oli ilmeisesti mielessä asiantuntijatyö, josta voisi leikata rönsyt eli muun elämän ja keskittyä vain mielenkiintoisiin töihin.
Toista laitaa työaikajoustoissa edustavat pätkä- ja vuokratyömarkkinoille pesiytyneet käytännöt, joissa työntekijälle tarjotaan työtä nollasta 40 viikkotuntiin. Puhutaan nollatuntisopimuksista (engl. zero-hours contracts).
Hieno juttu, että on edes jotakin työtä, ajattelee moni ja uskoo, että edes pari viikkotuntia voi auttaa saamaan kengän työpaikan ovenväliin. Tulevaisuudessa voi häämöttää vakityö tai montako tuntia itse kukin työntekoa tarvitsee tai haluaa. Onhan parempi, että ihminen tekee edes osa-aikaisesti työtä leipänsä eteen.
Britanniassa on herätty huomaamaan, että työnantajille edulliset nollatuntisopimukset tulevat yhteiskunnalle kalliiksi. Työmarkkinat eivät toimi niin, että työntekijä palkataan ensin tarvittaessa töihin tulevaksi ja vakinaistetaan myöhemmin. Nollatuntisopimukset ovat vain lisääntyneet Britanniassa vuosi vuodelta.
Nollatuntisopimuksella työskentelevän työaika joustaa työnantajan näkökulmasta aivan mahtavasti, mutta sen lisäksi nollatuntisopimuksella säästää helposti myös esimerkiksi työntekijöiden sairaslomista. Räkänokkaa ei tarvitse kutsua töihin.
Työtunneilla voi myös helposti kiristää ja pitää työntekijän nöyränä. Kuka uskaltaa puhua työpaikan epäkohdista tai nostaa esille epäasiallista kohtelua, kun seurauksena voi aina olla työtuntien väheneminen tai niiden loppuminen?
Yritykset kilpailevat keskenään. Jos yksi palkkaa työntekijät edullisilla nollatuntisopimuksilla, pärjätäkseen muiden on tultava perässä. Britannian ammattiyhdistysjohtajien laskelmien mukaan (Mirror 3.1.2015) nollatuntisopimuksissa ylitetään siellä tänä vuonna 1,5 miljoonan työpaikan raja. Esimerkiksi isot kansainväliset ketjut Burger King ja McDonald’s käyttävät siellä nollatuntisopimuksia.
Kun kasvavaa osaa työvoimasta vaivaa jatkuva epävarmuus työsuhteen jatkumisesta ja tulotasosta, se heijastuu kielteisesti koko yhteiskuntaan. Nollatuntisopimuslainen ei saa lainaa eikä luottoa, talot ja muut isot hankinnat jäävät ostamatta.
Britannian ammattiliittojen keskusjärjestön TUC:n tilastojen mukaan nollatuntisopimuksella tienaa keskimäärin lähes 300 puntaa vähemmän viikossa kuin samassa työssä vakituisessa työsuhteessa. Pienemmät palkat tarkoittavat myös pienempiä verotuloja.
Suomessa pätkä- ja vuokratyöhön liittyviä ongelmia pidetään nyt helposti sivuseikkoina varsinaiseen työttömyyteen verrattuna. Silti on koko yhteiskunnan etu, ettei talouslamassa rakenneta meille yhteiskuntaa, jossa entistä suurempi osa työntekijöistä ei tiedä, ovatko he töissä vai ei ja paljonko he tässä kuussa ansaitsevat.