Kal­lio­rin­ne keräsi nimet aloit­tee­seen vä­hä­va­rais­ten lasten har­ras­tus­se­te­leis­tä

Oululainen kansanedustaja Risto Kalliorinne (vas.) on jättänyt eduskunnalle toimenpidealoitteen vähävaraisille lapsille ja nuorille tarkoitetusta harrastussetelistä.

Harrastussetelin käyttöönottamista voisi alkuvaiheessa testata Oulussa, Kalliorinne sanoo.
Harrastussetelin käyttöönottamista voisi alkuvaiheessa testata Oulussa, Kalliorinne sanoo.
Kuva: Mauri Ratilainen

Oululainen kansanedustaja Risto Kalliorinne (vas.) on jättänyt eduskunnalle toimenpidealoitteen vähävaraisille lapsille ja nuorille tarkoitetusta harrastussetelistä.

Lasten ja nuorten harrastemaksut ovat viime vuosina nousseet jyrkästi. Aloitteen mukaan edes keskituloisilla ei välttämättä ole niihin rahaa. Jos nuorella ei ole vara harrastaa, hän jää helposti kehittäviä harrastuksia omaavan kaveripiirin ulkopuolelle.

Kalliorinne sai aloitteensa taakse reilusti yli puolet kansanedustajista.

”Mukana ovat kaikki eduskuntaryhmät, jopa muutos 2011, vasenryhmä ja RKP.”

Tarkalleen ottaen Kalliorinteen aloitteen takana on 117 nimeä. Tämä on ensimmäinen kerta tällä vaalikaudella, kun kukaan Oulun vaalipiiristä onnistuu saamaan aloitteensa taakse yli sata kansanedustajaa.

Määrällä on merkitystä, sillä alle sadan nimen aloitteet eivät käytännössä etene. Ne vain merkitään tiedoksi. Vaalikauden lopussa ne raukeavat.

Jos nimiä on yli sata, aloite otetaan vakavasti ja se lähtee oikeaan käsittelyyn.