Oulussa käyty väittely ns. kallioparkista on sujunut sävyssä, jonka mukaan hanke olisi täkäläinen kummajainen. Niin ei tietysti ole. Kallion sisään pysäköidään monessa paikassa, Suomessa ja muualla. Tänään kallioparkkisuunnitelmaa pähkäilevällä kaupungin teknisellä lautakunnalla on taatusti tietoa siitä, millaisia kokemuksia kalliotilojen käytöstä on vaikkapa Helsingillä.
Myös aika monet pohjoissuomalaiset ovat piipahtaneet pääkaupungin kallioperän sisällä. Mahdollisen kriisin aikana sieltä johdettaisiin maata. Siellä toimitettaisiin myös radio- ja televisio-ohjelmia, kun vain lähetinverkko pysyisi sanomaa välittävässä kunnossa. Tavallisina vakaina aikoinakin luolastosta ohjaillaan pääkaupunkiseudun palo- ja pelastustoimen puuhia.
Liioittelematta voi sanoa, että kallio pääkaupungin alla on louhittu kuin reikäjuustoksi. Syntyneelle murskeelle on löytynyt hyvää käyttöä.
On siellä paikkoja niille peltilehmillekin. Muun muassa Ylen väen autot odottavat ajajiaan auringolta piilossa.
Monella taholla on käyty suunnitelmia tehtäessä läpi myös ne pelot, joita oululaisessa keskustelussa toistetaan. On pohdittu tulvien ja muiden tuhojen mahdollisuudet. On mietitty sitäkin, kuinka paikoitukseen olisi helpointa ajaa. Ajoluiskien muoto ja paikat kuuluukin harkita hyvin.
Aivan oma kysymyksensä on, onko Oulu vielä niin suuri keskus, että autoja pitää ohjata kiven sisään. Naapurikunnassa asuva voi sanoa, että ei se välttämätöntä ole. Miksipä Oulussa ei pärjättäisi paikoituksen kanssa nykyisellään. Samalla voidaan jarrutella lisäpalvelujen kertymistä keskustaan. Ja rajoittaa nykyistenkin käyttöä.
Tosikertomus elävästä elämästä tietää, kuinka muuan maalaismies harvoin pysäköintikiekkoa käyttävänä tumpuloi. Erääseen erikoisliikkeeseen aikoessaan hän löysi läheltä vapaan parkkiruudun. Paikka edellytti pysäköintikiekon käyttöä.
Kello osoitti vajaata aamuyhdeksää. Kuljettaja tiesi selviävänsä vaaditussa puolessa tunnissa takaisin. Kaikki vaikutti toimivan mainiosti. Mutta niin vain paluun aikaan tuulilasin pyyhkijässä lepatti pysäköintivirhemaksusta kertova lappu. Vika oli kiekon käyttäjässä, tietysti. Hän oli pyöräyttänyt tuloajan kello kahdeksaan.
Tottakai oikeutta arvostava mies lähetti pysäköinninvalvojalle selvityksen tositteineen kaikkineen siitä, että auto ei ollut paikalla puolta tuntiakaan. Mitäpä se auttoi.Vastauksessa kerrottiin, että pysäköintikiekko osoitti paikalle saavutun kahdeksalta. Niinhän se osoitti, aivan totta.
Sittemmin maalaismies havaitsi, että myös omassa kunnassa on alan liike. Arvatkaa vaan, kummassa hän on sen jälkeen käynyt. No, kerran hän kyllä aikoi kurkata taas kaupungin firmaan. Ihan siksi, kun kerrottiin, että niillä tienoin ei enää voi kämmätä kiekon käytössä. Paikalle on tullut pysäköintiautomaatti.
Mutta arvatkaapa vain, oliko lähettyvilläkään yhtään vapaata parkkiruutua.
Perusteita löytyy näkökulmalle, että muutaman korttelin välin voi kävellä. Ja paljon autolla pöristelemistä herttaisempaa olisi, että ihmiset kulkisivat keskustaan ja sieltä pois vaikka oululaisen potnapekan kaltaisissa joukkoliikenteen kieseissä.
Karu tosiasia vain on, että joukkoliikenne ei ole kovin kattavaa eikä vähässä kummassa sellaiseksi tule. Oulussa se toimii kohtalaisesti. Mutta kovin kauas maaseudulle ei tarvitse mennä, kun verkko käy harvaksi.
Monin paikoin maailmalla ja varsinkin Suomessa useimmat ihmiset tarvitsevat yksityisauton. Jos heidän halutaan käyvän maakuntakeskuksessa, koslaa ei voi velvoittaa jättämään kovin etäälle.
Tietysti oululaiset ja heidän edushenkilönsä tekevät omat päätöksensä. Myös naapurikunnissa asuvat voivat silti arvioida, tekivätkö viisaasti vai tyhmästi.