Kal­lio­mä­ki: Ny­ky­ra­ken­tei­den säi­lyt­tä­mi­nen ki­ris­täi­si ve­ro­tus­ta

Valtiovarainministeri Antti Kalliomäki muistuttaa väestörakenteen muutoksen kielteisistä vaikutuksista verotukseen. Kun työikäisten osuus väestöstä pienenee ja eläkeläisten osuus puolestaan kasvaa, verotukseen ja työelämään liittyvien nykyrakenteiden säilyttäminen merkitsisi käytännössä verotuksen selkeää kiristymistä tämänhetkiseen tasoon verrattuna.

Siitä huolimatta palveluiden laadusta ja määrästä jouduttaisiin jatkuvasti tinkimään, Kalliomäki totesi torstaina puhuessaan Demarinuorten talousseminaarissa Työväen Akatemiassa Kauniaisissa.

Hyvän väestörakenteen oloissa hyvinvointivaltion rakenne tai rahoituspohja eivät olleet merkittäviä tekijöitä. Työssä käyvien ja veroja maksavien ihmisten määrä suhteessa tulonsiirtojen varassa eläviin oli riittävän suuri. Tehotonkaan toiminta ei nostanut veroastetta kohtuuttoman korkeaksi. Itse asiassa kollektiivisuutta korostaneella 1970-luvulla verotus oli paljon keveämpää kuin markkinahenkisemmällä 1990-luvulla.

Suomalainen hyvinvointivaltio suunniteltiin ja rakennettiin 1970-luvulla. Silloin Suomeen tulivat muun muassa peruskoulu, terveyskeskukset ja kunnallinen päivähoito. Merkittäviä uudistuksia tehtiin vielä 1980-luvulla.

Hyvinvointivaltion käynnistys- ja rakennusvaiheen aikana monet seikat peittivät vaikeudet, jotka järjestelmän ylläpitämistä uhkasivat. Oleellista oli, että 20 - 30 vuotta sitten Suomen väestörakenne oli poikkeuksellisen edullinen. Suuret ikäluokat olivat parhaassa työiässä ja vanhusväestön määrä oli suhteellisen pieni. Lisäksi lasten lukumäärä oli1970-luvulla selvästi vähentynyt aikaisempiin vuosikymmeniin verrattuna.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä