Ruoka kallistuu rajusti, kertovat monet tuoreet selvitykset. Arvioijasta riippuen ravintomme hinta hilautuu ylöspäin kuluvan vuoden aikana viisi tai jopa 20 prosenttia.
Kasvava ruokalasku kirpaisee kaikkia. Siinä missä toinen kurtistaa kulmia kylmätiskillä, mutta nakkaa silti sisäfileen ostoskärryynsä, vähäosaisempi kuluttaja lisää viikon ruokalistalle taas yhden keitto- tai puuropäivän.
Ruoka ei kuitenkaan ole vielä tarpeeksi kallista. Muuta ei voi ajatella, kun lukee YK:n ruoka- ja maatalousjärjestön FAO:n äsken julkistamaa karua raporttia.
Joka kolmas maailmassa tuotettu ruokakilo kadotetaan tai haaskataan. 1,3 miljardia ruokatonnia aiheuttaa vain tuotantokustannuksia ja rasittaa ympäristöä, muttei päädy koskaan ihmisten ravinnoksi.
Huoleton ruoalla sotkeminen tarkoittaa samaa, kuin jos ajaisimme puolet tuottamastamme viljasta suoraan kaatopaikalle.
Syötävää haaskataan niin teollisuusmaissa kuin köyhemmissäkin valtioissakin. Kehittyvissä maissa hävikki johtuu pääosin epäsuotuisista olosuhteista ja puutteellisesta teknologiasta. Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa ruoalla mällätään surutta muuten vain.
Rikkaan maan asukas heittää ruokaa roskiin keskimäärin sata kiloa vuodessa. Siihen verrattuna Suomessa vielä kunnioitetaan leipää: MTT laski, että meillä hukataan kelpo syötävää 23 kiloa asukasta kohti.
Leivänpuolikkaan ja kastikejämän heitto kotikompostiin on kuin rahaa repisi, mutta jokaisen kukkarossa tuntuvat myös kaupan hyllyiltä kaatopaikalle kuskattavat syötävät.
Kauppa kyllä pitää huolen katteestaan: jos lihapaketti päätyy myymälän roskikseen, asiakas maksaa tappion muiden tuotteiden hinnoissa. Ei heti, mutta aikanaan ja hiljalleen kyllä.
Kuluttaja on kuningas, joka ei osaa käyttää valtaansa.
Purnaamme ruoan hinnan noususta, mutta emme muuta tapojamme. Lähikaupan jätekuormaan päätyvän ruoan määrä ei jaksa kiinnostaa, kun se jauheliha kerran nyt on niin tuntuvassa tarjouksessa.
Hyvässä kaupassa on hyvät valikoimat. Joskus kuitenkin tulee mieleen uutta muonatuotetta katsellessa, että kukahan tuotakin ostaa. Eksoottinen eväs keikkuu lähikaupan hyllyssä aikansa, päätyy ehkä alennusmyyntiin ja katoaa lopulta jonnekin.
Useimmiten kaatopaikalle. Ja taas kuluttaja kuittaa tappiot.
Eivät kaikki haaskaa ruokaa. Moni perhe elää ruokatalouttaan visusti arvojensa takia,
useampi pakosta.
Heidän säästeliäät tapansa eivät kuitenkaan auta, niin kauan kuin enemmistö haaskaa. Kaupan kassalla ei lasketa alennuksia ruoan kunnioituksesta. Sen sijaan bonukset kasvavat, mitä enemmän ostat.
Satojen suuruus vaihtelee, mutta trendi näyttää olevan laskeva. Samalla kun ilmastonmuutos ja kasvava väkiluku pienentävät pelivaraa, ruoalle on keksitty aivan uusia käyttötapoja.
Vaikka asiantuntijat varoittavat, että maailmanlaajuinen ruokakriisi voi olla yhden sur-kean satovuoden päässä, ruokaa jalostetaan polttoaineeksi.
Kuluttajan omaatuntoa hoidetaan tarjoamalla rakkaan menopelin tankkiin biopolttoainetta, joka on usein tehty maissista, ohrasta tai perunasta.
Kaukaisten maiden ruokamellakat eivät ole vain kaukaisten maiden ongelma. Nälkäinen ihminen on valmis tekemään mitä tahansa ruokaa saadakseen.
Ruokaa kuljetetaan ympäri maailmaa ja sillä pelataan pörsseissä. Moni sanoo arvostavansa lähiruokaa, mutta katsoo kaupassa kuitenkin vain hintalappua.
Kuluttaja voisi laittaa kaupat kilpailemaan siitä, miten vähän ne haaskaavat ruokaa. Heti sen jälkeen, kun asiat on laitettu kuntoon kotikeittiössä.
Vielä parempi olisi, jos kaupat tarttuisivat itse kilpailuvalttiin. Pieni hävikki - parempi mieli.