Kännykkäliittymistä maksetaan Suomessakin yhä enemmän. Matkapuhelinoperaattorien mielestä keskihintojen nousu johtuu siitä, että kansalaiset haluavat tiedonsiirroltaan entistä nopeampia liittymiä ja ovat valmiita maksamaan niistä. Todisteeksi esitellään huikeasti kasvaneita langattoman tiedonsiirron lukemia.
Kännykkäliittymien keskihintojen nousun taustalla ei ole kuitenkaan pelkästään kuluttajien datahimo, vaan operaattorien määrätietoinen toiminta tulojensa lisäämiseksi.
Suomessa kännykkäliittymät ovat edelleen kovin halpoja muihin maihin verrattuna, ja on loogista yrittää pumpata hintoja ylöspäin.
Matkapuhelinoperaattorit esimerkiksi keksivät jokin aika sitten, että näppärä keino yrittää lisätä operaattorille tulevaa rahavirtaa on muuttaa tarjolla olevia liittymätyyppejä. Siihen saakka tarjolla oli kahden megan nopeuteen yltäneitä liittymiä, jotka sai noin 10 eurolla kuukaudessa.
Kun yksi operaattori keksi poistaa valikoimasta kokonaan tällaisen monille riittävän mutta suhteellisen edullisen liittymän, muut operaattorit seurasivat perässä.
Entiset halvat liittymät lakkautettiin ja entisillekin asiakkaille tyrkytettiin tilalle liittymiä, jotka sisälsivät enemmän tiedonsiirtonopeutta, ja kuukausimaksu nousi luontevasti 15–25 euroon tai ylemmäs. Siitä huolimatta, että entisellä liittymällä olisi hyvin moni pärjännyt aivan mainiosti.
Esimerkiksi Netflix-suoratoistopalvelun suositeltu yhteysnopeus on vain 1,5 megaa. Käytännössähän langaton laajakaista voi toimia eri tilanteissa miten sattuu, mutta suositus on esimerkki siitä, että hitaammallakin netillä voi pärjätä.
Langattoman datan suurimmat kuluttajat käyttävät langatonta nettiliittymää kotona kotitalouden kaikkeen internetin selailuun.
Suurin osa aikuisista kännykän käyttäjistä selviää operaattorilähteiden mukaan kuukaudessa noin viiden gigan datamäärällä.
Operaattoreiden kilpailu on kuluttajan puolella. Uudenlaista hinnoitteluajattelua on tuonut viime aikoina pieni palveluoperaattori Moi. DNA, Telia ja Elisa eivät ole olleet liittymien hintakilpailussa erityisen aktiivisia.
Nuukailijan näkökulmasta kalleimmat älykännykät puolestaan ovat puhtaasti statuskapineita. Nykyään esimerkiksi 200 euron kännykällä pystyy tekemään käytännössä samat asiat kuin 900 euron huippumallilla. Kännyköiden ulkonäkökin on suurin piirtein samanlainen, kaikki ovat samantyyppisiä läpysköitä.
Kauppiaiden mukaan jopa pienille koululaisille pitää nyt ostaa suorituskykyisiä (lue: kalliita) älykännyköitä.
Kalliin kännykän putoaminen lattialle koituu koululaisten vanhemmille kalliiksi. Näytöt rikkoontuvat kovin helposti. Mitä kalliimpi kännykkä, sitä kalliimpia tuntuvat olevan myös korjaukset.
Penninvenyttäjä voi narista myös kännyköiden korjauksesta. Älykännyköihin suunnitellaan ja sijoitetaan esimerkiksi usein akut niin, ettei niitä voi itse vaihtaa. Tai ainakin niin uskotellaan.
Todellisuudessa akkujen vaihto itse ja jopa rikkoontuneiden näyttöjen vaihto itse on usein sangen helppoa, ja siitä suoriutuu aika moni sellainen, jolla vain pysyy ruuvimeisseli kädessä. Youtubesta löytyy pilvin pimein ohjeita.
Tietysti kaikessa on aina riskinsä, ja laite voi rikkoutua ja takuut raueta, jos itse aukoo laitteita ja vaihtaa osia. Mutta joskus se voi silti taloudellisesti kannattaa. Jotkut ovat tehneet kännyköiden korjailusta tuolta pohjalta itselleen ammatinkin.