Suomen sairaanhoitopiireissä on menossa tai suunnitteilla vuoteen 2020 mennessä 3,7 miljardin arvoiset uudisrakentamis- ja korjausinvestoinnit. Tulevaisuudessa käytössä olevia kiinteistöjä on syytäkin pitää kunnossa. Uutta pitää rakentaa ja varustaa näköpiirissä olevien tarpeiden mukaan.
Tällä hetkellä näyttää kuitenkin siltä, että osa nyt suunnitteilla ja jo rakenteilla olevista kiinteistöistä voi tulevaisuudessa jäädä jopa tarpeettomaksi. Näin voi käydä, kun sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus saatetaan voimaan lähivuosina.
Kunnat ja kuntayhtymät pystyvät lain mukaan päättämään itse, mitä rahoillaan tekevät. Valtiolla ei ole suoria keinoja puuttua investointeihin. Päätösvallan siirtäminen keskushallinnosta alas lähemmäksi kansalaisia on periaatteena oikea. Valitettavasti nyt näyttää siltä, että siellä täällä suunnitellaan myös heikosti perusteltua rakentamista. Sen kaiken maksavat kansalaiset veroina. Eikä tuloksena välttämättä ole edes parempaa hoitoa.
Sairaanhoitopiireissä ja kuntayhtymissä pitäisi olla kykyä katsoa laajempia kokonaisuuksia kuin vain omaa kuntaa tai piiriä. Nyt tällaista näkemystä ei kaikkialla ole. Siksi keskushallinnossa on vihelletty pilliin. Valtio kehottaa ottamaan rakentamiselle aikalisän kunnes sote-uudistus on selvä.
Kehotus on järkevä. Ensimmäiset viitat tulevasta aluejaosta saadaan jo lähipäivinä. Sen jälkeen sote-esitys lähtee lausuntokierrokselle. Eduskunnan on määrä päättää itsehallintoalueiden määrästä ja aluejaon perusteista ensi vuoden syksyllä. Vuosien mittaisesta viivytyksestä ei siis olisi kysymys.
Ohjauksen ja yhteistyön puute suomalaisessa terveydenhuollossa on jo aiheuttanut käsittämättömän kalliiksi tulleita hankintoja tietojärjestelmiin. Kymmenien, jopa satojen miljoonien hintaisten, keskenään yhteensopimattomien järjestelmien virhehankintoja joudutaan nyt paikkaamaan vieläkin kalliimmilla uudishankinnoilla.
Kuntien ja kuntayhtymien päättäjät ovat veroa maksavien kansalaisten edustajia. Heiltä pitää edellyttää aseman vaativaa vastuunkantoa. Uudet rakennukset toki ovat usein vanhoja toiminnallisempia ja taloudellisempia käyttää, mutta kansalaiset eivät kaipaa monumentteja vaan toimivaa hoitoa. Uudet seinät eivät sitä vielä takaa.
Samoin kalliiksi tulevat sairaalahankkeet voivat nousta esteeksi kuntien muille tärkeille investoinneille. Eivätkä sairaaloiden uudisrakentamisessa maksa vain seinät. Rakennuksiin pitää hankkia myös kalusteet ja laitteet, joiden hinta voi nousta itse rakentamista korkeammaksi.
Valtionhallinnossa on nyt mietitty sairaalainvestointien jarruttamista jopa verokeppiä käyttäen. Aina kuitenkin parempi, jos kunnissa ja kuntayhtymissä harkittaisiin investointien järkevyyttä uudestaan ilman painostusta. Uuteen pohdintaan kuntia ajanee ainakin se uhkakuva, että niille jää lähivuosina käsiin sairaalakiinteistöjä, joita tulevat uudet itsehallintoalueet eivät halua omaisuudekseen.