Laanilan uusi jätevoimalaitos on kohdannut yllättävän ongelman. Piittaamattomat ja lajittelutaidottomat ihmiset ovat panneet jätteen joukkoon tukoksia aiheuttavia esineitä. Reilun kuukauden toiminut laitos ei osannut odottaa tällaista ongelmaa.
Sekajätteen joukkoon on työnnetty suuria metallilevyjä, lapioita ja telineiden kappaleita. Kyseessä ovat sen verran suuret esineet, että ne eivät ole päätyneet sekajätteen joukkoon vahingossa vaan ihan tarkoituksella.
Asiaankuulumattomien esineiden takia voimalaitos on jouduttu ajamaan tukkeuman vuoksi alas. Myös laitteistot ovat vahingoittuneet, kun metalliesineet ovat rikkoneet kuljettimia.
Vahingot ovat sitä luokkaa, että levyjen alkuperää selvitellään. Haitanteossa on kyse myös rahasta. Ei anna hyvää kuvaa, jos kotitalousjätteen perään pitää panna poliisi.
Voimalassa toivotaan, että ihmiset olisivat tarkempia jätteiden käsittelyssä. Laitos voi myös varmuuden vuoksi asentaa syöttösuppiloihin magneetit, jotka poimivat metalliromun pois.
Ongelma on joka tapauksessa helppo hoitaa, sillä Oulussa on toimiva jätteenkeräys. Se edellyttää vain sitä, että ihmiset hoitavat jätehuoltonsa asiallisesti.
Vaihtoehtoja riittää. Paperi-, pahvi-, lasi- ja metallijätteen voi kauppareissun yhteydessä hoitaa pienellä vaivalla eteenpäin.
Kerrostalojen pihoilla on keräysastiat eri jätelajeille. Yhdistykset ja järjestöt keräävät määräpäivin hyötyjätteitä omakotitaloalueilla.
Kaiken kukkuraksi kotitalouksien hyötyjätteet, mutta myös vaaralliset jätteet, voi viedä maksutta Ruskon jätekeskuksen yh-teydessä toimivaan ekopisteeseen.
Kyse on vain asenteista, viitseliäisyydestä ja pienestä vaivannäöstä yhteiseksi hyväksi.