Kal­las­vuo vih­jai­si hen­ki­lös­tön vä­hen­nyk­sis­tä

Nokian toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo sanoo, ettei yhtiö voi välttyä henkilöstön vähennyksiltä. Kallasvuo ei täsmentänyt sijoittajille, millaisista määristä on kyse.

Nokian toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo sanoo, ettei yhtiö voi välttyä henkilöstön vähennyksiltä. Kallasvuo ei täsmentänyt sijoittajille, millaisista määristä on kyse. Nokian toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo sanoo, ettei yhtiö voi välttyä henkilöstön vähennyksiltä. Kallasvuo ei täsmentänyt sijoittajille, millaisista määristä on kyse.

Yhtiö ennakoi, että puhelinten kappalemääräinen myynti laskee noin 10 prosenttia tänä vuonna edellisvuoteen verrattuna. Aiempi arvio myynnin vähenemisestä oli 5 prosenttia.

Toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo toteaa, että talouden heikentyminen, kuluttajien heikentynyt luottamus, ennätykselliset valuuttakurssivaihtelut ja luottohanojen kiristyminen vaikuttavat edelleen toimialaan. Nokia pyrkii edelleen leikkaamaan kustannuksiaan.

Nokia myi 113,1 miljoonaa puhelinta loppuvuonna. Kappalemääräinen myynti laski 15 prosenttia verrattuna samaan aikaan edellisvuonna. Myynti laski neljä prosenttia verrattuna edelliseen vuosineljännekseen.

Nokia aikoo säästää toimintakuluja 700 miljoonaa euroa ensi vuoden loppuun mennessä. Suurin osa säästöistä on tarkoitus tehdä tänä vuonna.

Ilmoita asiavirheestä