Jos satunnainen matkailija pitäisi saattaa hämmennyksen valtaan, hänet voisi kuljettaa silmät sidottuna tälle rantabulevardille ja kysyä, missä ollaan.
Edessä kohoaa valtava goottilaistyylinen kirkko. Joen oikealla rannalla on hansakaupunkihenkisiä jyrkkäkattoisia taloja, vähän kuin Lyypekistä. Ollaanko Saksassa?
Näiden uusvanhojen rakennusten takaa horisonttiin kohoaa möhkälemäinen toistakymmentäkerroksinen toimistotalo. Paikalliset kutsuvat jo vuosikymmeniä typötyhjänä pidettyä rakennusta Monsteriksi.
Itä-Saksa ehkä?
Joen vasemmalle rannalle on valmistumassa äveriään väen luksuskerrostalo. Mutta jos taas kääntyy ympäri, on silmien edessä elementtitaloja, jotka eivät luksusta tarjoa. Betoni rapisee, laattojen saumat irvistävät. Väriä talojen harmauteen tuo kyllä parvekkeilla iloisesti liehuva pyykki.
Varmasti ollaan jossain päin entistä itäblokkia.
Kaamoksen vuodet
Se meni kohdalleen. Näiden ainesten sekoitus löytyy Kaliningradista, Venäjän federaation kuuluvan Kaliningradin alueen pääkaupungista. Ennen viime sotia kaupungin nimi oli Königsberg. Aluetta sen ympärillä kutsuttiin Itä-Preussiksi.
Neuvostoliiton hajotessa ja Baltian maiden karatessa omille teilleen Kaliningradin alue jäi Venäjän ulkopalstaksi, emämaasta irti olevaksi enklaaviksi.
Yksin jääneen Kaliningradin alkuvuodet olivat pitkää kaamosta. Työttömyys kasvoi nopeasti. Alueesta tuli entisen Neuvostoliiton pahin aids-vyöhyke. Huumeita tuli ja lähti, idästä länteen että lännestä itään.
Toisaalta Kaliningradin edullinen sijainti älyttiin nopeasti. Se on lähellä Keski-Eurooppaa, oikeastaan osa sitä. Syntyi idea, että Kaliningradista tehdään Itämeren alueen Hongkong, vauras erityistalousalue.
Hongkongin kaltaista bisnesmetropolia Kaliningradista ei ole tullut, mutta tällä vuosituhannella osa toiveista on täyttynyt. Kaliningrad ei enää ole kaikkien mahdollisten yhteiskunnallisten ongelmien kokoamiskeskus.
Kuin Riika tai Vilna
"Kaverini Vladivostokista ovat ihmetelleet, miten Venäjään kuuluva kaupunki voi näyttää näin länsimaiselta", sanoo parikymppinen Aleksander. Katu, jolla kuljetaan, on sinänsä nimeltään silkkaa Neuvostoliittoa: Leninin valtakatu.
Perinteisen jyhkeä Lenin-patsas toivottaa myös vieraat tervetulleeksi Taiteiden taloon. Kaupungin nimen taustalla oleva entinen neuvostojohtaja Mihail Kalinin taas selittää korkealta jalustaltaan ohikulkijoille jotain Eteläisen rautatieaseman edustalla.
Toveri Kalininilla ei ollut tämän kaupungin kanssa mitään tekemistä, eikä häntä sen puoleen näytä kukaan kuuntelevankaan.
Mutta takaisin Leninin prospektille. Katunäkymä, ihmisten pukeutuminen, elekieli, autot, liikennekulttuuri tuovat mieleen lähinnä Latvian pääkaupungin Riian. Vain ostoskeskusten, ravintoloiden ja kahviloiden valomainosten kyrilliset tekstit kertovat, että ollaan muualla.
Samoin ihmisten kieli, venäjä, jos jylisevältä liikenteeltä sitä pystyy kuuntelemaan. Välttämättä ei pysty, sillä autoja Kaliningradissa on asukasta kohti yhtä paljon kuin Moskovassa ja Pietarissa.
Asukkaita Kaliningradin alueella on 950 000, Kaliningradin kaupungissa yli 400 000. Luvut vaihtelevat sen mukaan, lasketaanko sotilaat mukaan. Alueen pääkaupungissa näiden läsnäolo ei ole silmiinpistävää. Suurin sotilaskeskittymä on pikkukaupunki Baltijsk, jossa on Venäjän Itämeren laivaston suurin tukikohta.
Preussilaisten kosto
Jokaisella vanhalla kylällä ja kaupungilla on Kaliningradin alueella vanha saksalaisperäinen nimi. Baltijsk oli esimerkiksi Pillau ja Liettuan rajan tuntumassa sijaitseva Sovetsk oli Tilsit. Sehän tunnetaan juustostaan mutta myös Suomen historiasta: siellä Napoleon tarjosi Suomea tsaari Aleksanterille vuonna 1807.
Kaliningradin kaupunkia kutsutaan sen ulkopuolella kepeästi "Königiksi". Muutenkin kaupungin menneisyyteen on alettu suhtautua kiihkottomammin kuin sodan jälkeisinä vuosikymmeninä, jolloin saksalaisuuden ja natsismin välille vedettiin herkästi yhtäläisyysmerkit.
Vuonna 1968 esimerkiksi moni seurasi vielä tyytyväisenä, kun Königsbergin preussilaisen linnan muureja posauteltiin dynamiitilla murusiksi. Oli toki niitäkin, jotka protestoivat. Linnan paikalle alettiin rakentaa sitä kolossia, jota nyt kutsutaan Monsteriksi.
Monsterista piti tulla kommunismin ja kaupunkineuvoston mahdin merkki, mutta rakentajat eivät ottaneet huomioon talon alle jääneitä linnan tunneleita. Niiden sortumisen takia Monsteri painuu vähitellen maan sisään, eikä sitä voida käyttää.
"Preussilaisten kosto", kuuluu paikallinen tulkinta.
Kant kävi kuin kello
Se Kaliningradin saksalainen suurmies, josta Venäjän aikanakin ollaan ylpeitä, on Immanuel Kant. Hänen mukaansa on nimetty myös kaupungissa sijaitseva valtiollinen yliopisto.
Kant ei koskaan poistunut Itä-Preussin alueelta. Luovassa filosofissa oli myös jäykän pedantin piirteita. Tai no, systemaatikon. Hän esimerkiksi kulki reittinsä kotoa yliopistolle joka päivä niin tarkasti samaan aikaan, että kaupunkilaiset saattoivat tarkistaa filosofin avulla kellonsa.
Kaliningradissa historiallisista todellisuuksista toiseen voi siirtyä muutamassa minuutissa. Friedlandin portin museossa voi nähdä näyttelyn Königsbergin muodista 1930-luvulla ja katsoa vanhojen valokuvien pohjalta rakennetun hienon multimediaesityksen kaupungin katuelämästä 1900-luvun alussa.
Seuraavaksi voi ottaa taksin ja ajaa Taiteiden talolle, jossa estraditeatteri aloittaa suosittujen neuvostoiskelmien kavalkadin. Pugatshova soi ja värivalot välkkyvät. Väliajalla myynnissä on samppanjaa, konjakkia ja lihavoileipiä. Väliajan jälkeen yleisö taputtaa entistä villimmin.
Tunnelmat Kaliningradissa ovat nyt aivan toiset kuin vielä vuosikymmen sitten. Kaupunki on nauttinut usean vuoden ajan täystyöllisyydestä, väen poismuutto on päättynyt, aids-tilannekaan ei enää ole läheskään Venäjän synkin. Viimeisen puolen vuoden aikana tosin maailmantalouden taantuma on alkanut koetella tätäkin aluetta. Tuleva talvi voi olla kovempi kuin pitkään aikaan.
Yksi Suomi-konepistooli
Kaliningradin strateginen asema on Venäjälle tärkeä. Presidentti Putin on puhunut läntisestä etuvartiosta. Oli Kaliningradin onni, että Barack Obama päätti luopua Puolaan ja Tshekkiin suunnitellusta ohjuskilvestä. Venäjän vastaveto olisi ollut taktisten ohjusten sijoittaminen Kaliningradiin. Se olisi taas etäännyttänyt aluetta muusta Euroopasta.
Euroopan viime vuosien kehitys on tosin jo Kaliningradia kolhinutkin. Liettuan ja Puolan liittyminen EU:hun oli isku. Se lopetti kansalaisten helpon liikkumisen rajan yli. Kaksikymppinen yliopisto-opiskelija Marina on nyreissään etenkin Liettuan vuoksi.
"Kävin siellä usein. Rakastan sitä maata."
Nyt ne käynnit ovat jääneet.
Suomen etelärannikolta Kaliningradiin on sama matka kuin Helsingistä Tornioon. Suomi ei Kaliningradissa näy juuri mitenkään. Jossain näyteikkunassa myydään Helon kiukaita. Tieteellisiä yhteyksiä kaupunkiin on muutamilla suomalaiskorkeakouluilla, muun muassa Turun yliopistolla ja kauppakorkeakoululla.
Suomella ei kaupungissa ole konsulaattia, ja Ruotsinkin konsulaatti sulkee säästösyistä ovensa lokakuun alussa. Yhteyksiä Pohjoismaisiin, myös Suomeen, jää ylläpitämään Pohjoismaiden ministerineuvoston toimisto.
Yllättävin Suomeen liittyvä yksityiskohta löytyy Friedlandin portin museosta. Museovirkailija Andrei vetää innostuneesti hihasta, koska haluaa näyttää sota-ajan esineistöön kuuluvan aseen. Se on Suomi-konepistooli.
Syy aseen päätymiseen museoon jää epäselväksi, mutta parempi Kaliningradissa yksi Suomi-konepistooli kuin lavetillinen Iskander-ohjuksia.
