Ka­le­va­lan Aino on nähty uhrina ja kuu­liai­se­na si­sa­re­na, kir­jai­li­ja Tiina Piilola näkee hahmon toisin – "Täl­lai­set tul­kin­nat kuu­los­ta­vat ny­ky­nai­sen korviin älyt­tö­mil­tä"

Kuva: Miikka Pirinen

Miehisessä maailmassa eläneiden Kalevalan naisten opetukset puhuttelevat vuosisatojen takaa.

Kansalliseepos, 1849 julkaistu Kalevala, pohjautuu vanhoihin myytteihin. Ne avautuvat monin tavoin. Sorja neito, Aino, on nähty uhrina. Nuori, kaunis nainen ei halua vanhan Väinämöisen vaimoksi vaan joutuu veden alle, hukkuu ja muuttuu merenneidoksi.

Jopa Kalevalan koonnut Elias Lönnröt piti Ainoa kuuliaisena sisarena. Kalevalan naishahmoista yleistajuisen tietokirjan vasta julkaissut kirjailija Tiina Piilola näkee Ainon aivan toisin.

– Tällaiset tulkinnat Ainosta kuulostavat nykynaisen korviin älyttömiltä. Kalevalan maailmassa ei ole Ainolle tilaa. Näen asian siten, että Aino valitsee vapauden. Hän osaa pitää puolensa ja sanoa ei. Hän ei mene siihen rooliin, mihin häntä ollaan työntämässä, Piilola toteaa.

Kirjailija on huomannut, että Kalevalan naisten karut kohtalot avautuvat uusiin tulkintoihin vuosisatojenkin päästä. Tarinat kestävät aikaa käsittämättömän hyvin.

Entisajan miehisessä maailmassa eläneillä naisilla olisi tarjolla myös opetuksia. Nämä naiset osaavat Piilolan mukaan esimerkiksi antaa periksi silloin, kun se kannattaa.

– He eivät taitu, mutta he osaavat taipua. Ne eivät kumoa toisiaan. Nämä naiset eivät ole heittopusseja, mutta osaavat tarpeen tullen muuttua, Piilola sanoo.

Vaikka Kalevala on innoittanut kirjailijoita, runoilijoita ja teatterin tekijöitä kautta aikojen, Piilola on onnistunut löytämään siitä uusia aineksia.

Kalevalaa ja kansanrunoja ovat penkoneet enimmäkseen perinteen tutkijat. Kirjallisuuden tutkimuksessa Kalevala ei ole ollut kovin suuri hittikirja.

– Kun katsoo Kalevalan naiskuvaa, tämä ei ole kovin yllättävää. Kohtalot ovat aika karuja, Piilola huomauttaa.

Moni nainen vilahtelee Kalevalassa vain sivuroolissa. He esimerkiksi kehystävät miesten toimia.

Louhi, pohjolan emäntä, pelaa miesten säännöillä. Hänet kuvataan sotakotkana, eräänlaisena pahana ämmänä. Marjatta puolestaan häädetään mieron tielle porttona.

– Aloitin perkkaamaan tarinoita ja ravistelemaan niitä, ja nehän purevat. Kalevalasta on sanottu, että kun se on mielikuvituksellisimmilaan, se on syvimmillään, ja minusta tämä pitää paikkansa, Piilola huomauttaa.

Hän alkoi ikään kuin Ainoksi eli sukelsi miehisen juonenpinnan läpi, tarttui naisten kokemiin ihmeisiin ja muodonmuutoksiin.

– En pitänyt niitä vain fantastisina ihmekäänteinä, vaan pohdin, mitä ne voisivat tarkoittaa tämän päivän lukijan näkökulmasta. Se oli äärimmäisen mielenkiintoista. Oli kutkuttavaa huomata, miten paljon nykynaisten elämässä on yhä samoja piirteitä kuin Kalevalan naisten elämässä, Piilola sanoo.

Ankeutta kohtaloissa riittää yllin kyllin. Siitä huolimatta Kalevalan naiset on herättänyt runsaasti kiinnostusta. Piilola huomasi tämän jo pari vuotta sitten väitellessään aiheesta kirjallisuustieteen tohtoriksi.

Nyt hänen suurelle yleisölle suunnattu tietokirjansa on esillä lähes joka paikassa. Huomio on yllättänyt tekijän, ja tuntuu hyvältä.

– Minulla on ollut kiinnostus aiheeseen jo pitkään. Mutta nyt tulivat samaan aikaan päälle #metoo ja tasa-arvoaalto, vaikka tämä ei lähtökohtaisesti niihin liittynytkään, Piilola toteaa.

Hän pohtii, että aivan kuin olisi menossa jonkinlainen paluu juurille, mikä näkyy kiinnostuksena luontoa ja kaikenlaista alkuperäistä kohtaan.

– Tuntuu aivan ihanalta, että Kalevalan naiset kiinnostavat, kunhan heidät esitellään tuoreella tavalla. Minua ilahduttaa myös se, että ihmisiä kiehtoo oma perinnetieto, Piilola sanoo.