Kaleva vah­vas­ti kas­vu-ural­la

Suomen talous pysyi viime vuonna hyvässä kunnossa ja se tarjosi myös Kalevan kaltaiselle mediatalolle hyvät toimintaolosuhteet. Kalevalle vuosi 2005 oli hyvä ja se näkyy tuloksessa, katsoo Kaleva Kustannus Oy:n toimitusjohtaja kauppaneuvos Taisto Riski.

Toimitusjohtaja Taisto Riski tutustuu Kaleva-konsernin painotalon Kalevaprint Oy:n kiireisiin offset-painaja Harri Niskasen opastamana.
Toimitusjohtaja Taisto Riski tutustuu Kaleva-konsernin painotalon Kalevaprint Oy:n kiireisiin offset-painaja Harri Niskasen opastamana.

Suomen talous pysyi viime vuonna hyvässä kunnossa ja se tarjosi myös Kalevan kaltaiselle mediatalolle hyvät toimintaolosuhteet. Kalevalle vuosi 2005 oli hyvä ja se näkyy tuloksessa, katsoo Kaleva Kustannus Oy:n toimitusjohtaja kauppaneuvos Taisto Riski.

Suotuisat olosuhteet ja aiemmin tehdyt yritysostot sekä konsernin päätuotteen sanomalehti Kalevan määrätietoinen kehittäminen hyvän ilmoitusmyynnin tukemana, toimitusjohtaja Riski listaa Kaleva Kustannus Oy:n tuloksekkaan vuoden rakennuspalikoita.

Hyvä tulostaso ja vahva rahoitusasema ovat tarpeen, sillä konsernissa lähestyy sen historian suurin investointi, kun sanomalehti Kalevaa painava lehtirotaatiokone lähivuosina uusitaan.

Konsernin liikevaihto kasvoi yhdeksän prosenttia ja tilikauden tulos oli vahvaa tasoa, lähes 15 prosenttia liikevaihdosta. Kun konserni on rakennettu kasvukykyiseksi ja kustannusrakenne on kehittämistoimin saatu kuntoon, tällaista jälkeä syntyy, Riski arvioi.

Konsernin liikevaihto kasvoi erityisesti, kun kaupunkilehdet Forum24 ja Lounais-Lappi sekä painotalo Sevenprint Oy kuuluivat ensimmäistä kertaa koko vuoden konserniin. Myös hienoisesti levikkiään 82 005 kappaleeseen lisänneen Kaleva-lehden tilaus- ja ilmoitustuotot lisääntyivät edellisvuodesta.

Suurista sanomalehdistä Kaleva kasvatti ilmoitusmyyntiään eniten ja myös kaupunkilehdet pärjäsivät mukavasti. Oulussa etenimme erityisen mukavasti ja lisäsimme osuuttamme mediamarkkinoinnista, Riski toteaa.



Valppaana
muutoksille


Vuotta 2005 hän arvioi lähinnä "menneen sulatteluksi", sillä konsernin liiketoimintaa kasvatettiin vain yhdellä yritysostolla. Konsernin painotalo Kalevaprint Oy osti kuusamolaisen, Oulussakin toimintaa omaavan Nelita Oy:n liiketoiminnan.

Vaikka mediamarkkinoilla muutoksen tuulet puhaltavat lujasti pohjoissuomalaisen mediatalon toimitusjohtajana Riski sanoo suhtautuvansa lähitulevaan varsin rauhallisin mielin. Toimintaympäristön vakaudesta hänestä kertoo, että sanomalehti Kalevan ilmoitusmyynti on vuoden alkukuukausina pysynyt hyvin edellisvuoden tasolla ja kaupunkilehdet vielä pystyneet mediamyyntiään kasvattamaan.

Pirstaloituvassa mediakentässä ei Riskin mukaan kuitenkaan parane menettää valppauttaan. Sitä edellyttää hänen mukaan erityisesti konsernin päätuotteen sanomalehti Kalevan levikkiaseman vahvistaminen. Muiden mediatalojen tavoin konserni pyrkii kehittämään internetpohjaista verkkoliiketoimintaansa ja kasvattamaan sen kassavirtaa erityisesti mediamyynnin avulla.

Ilmoita asiavirheestä