Näky mäenpäältä kohti merta on lohduton. Aukea, joka oli ennen osa Ishinomakin kaupunkia, on yhtä käsittämätöntä talojen, autojen ja tavaroiden silppua.
Se mikä ei tuhoutunut maanjäristyksen ravistuksessa tai kymmenmetrisen tsunamin imussa, paloi poroksi aukiolla riehuneessa tulipalossa.
Ilmassa leijuu outo haju. Siinä sekoittuu palanut puu ja rauta sekä märkä lieju ja kalma.
Tsunami on vetänyt selkeän viivan siihen, kuka kuoli ja kuka säilyi hengissä. Viiva kulkee siinä, missä alava kaupunginosa loppuu ja ylempänä mäen päällä sijaitseva alkaa.
Siinä kohtaa aukiota rämpii kolme palomiestä, jotka yrittävät eliminoida palovaaran aiheuttavia kaasu- ja sähkölaitteita.
Siitä parin sadan metrin päässä sotilaat etsivät ruumiita romun alta. Pian ruumiiden etsintä lopetetaan. Paikalle kutsutaan raivaustraktorit ja roskalava-autot.
Nuori pariskunta kävelee romupellon halki. Mies kantaa nukkuvaa lasta sylissään. He ovat käyneet etsimässä omaisuutensa rippeitä kotinsa raunioilta. Kaikki jäljelle jäänyt mahtuu naisen pieneen selkäreppuun.
Ishinomakin Punaisen Ristin sairaalan pihamaalle on pystytetty valkoisia, väliaikaisia telttoja. Yksi teltoista toimii informaatiokeskuksena. Sen seinillä ja pöydillä on nimilistoja, joihin on kirjattu sairaalaan tuotujen, kuolleiden ja evakuoitujen ihmisten tiedot.
Aaltopahvista tehdyille sermiseinille on teipattu paperinpalasia, joiden avulla omaiset yrittävät löytää kadonneita perheenjäseniään.
"Rakas Aki. Kaikki ovat turvassa. Odotamme sinua Akashissa. Soita meille."
Eräässä ilmoituksessa on valokuva isästä ja lapsesta. "Jos olet nähnyt heidät jossain, soitathan meille!"
Nuori nainen lukee seinässä olevia nimilistoja.
"Etsin mieheni isoäitiä. Sain häneltä puhelinsoiton maanjäristyksen jälkeen ja tuolloin hän sanoi olevansa kunnossa. Kun menin myöhemmin hänen kotiinsa, häntä ei näkynyt missään. Tsunamin jättämä vesiraja näkyi ensimmäisen ja toisen kerroksen välissä", rouva Endo kertoo hiljaisella äänellä.
Lue lisää lauantain Kalevasta!