Kaleva 120 vuotta: Ky­syim­me ti­laa­jil­ta, mitä lehti heille mer­kit­see – "Kaleva on osa aa­mu­ru­tii­ne­ja"

120 vuotta täyttävän Kalevan levikkialue kattaa poikkeuksellisen ison osan Suomea.

Kaisu Aalto on tilannut Kalevaa 1970-luvulta lähtien. Katja Heikkinen, Vaala
Kaisu Aalto on tilannut Kalevaa 1970-luvulta lähtien.
Kaisu Aalto on tilannut Kalevaa 1970-luvulta lähtien.
Kuva: Janne Körkkö

120 vuotta täyttävän Kalevan levikkialue kattaa poikkeuksellisen ison osan Suomea. Kalevaa kuvaillaan aamurutiiniksi, jonka avulla pysyy kartalla maailman menosta ja oman kotiseudun tapahtumista.

Ensimmäisestä Kalevasta tulee tänään maanantaina kuluneeksi 120 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi soitimme levikkialueemme eri puolilla asuville kestotilaajille, ja kysyimme, mikä on Kalevan merkitys?

Katja Heikkinen, Vaala

Katja Heikkinen, Vaala
Katja Heikkinen, Vaala
Kuva: Petri Hakkarainen

Katja Heikkiselle Kaleva on väline pysyä mukana maailman menossa. Hän lukee erityisesti ajankohtaisuutiset ja lähialueen tapahtumia käsittelevät jutut.

– Lukijan kuvat ovat mukava palsta, ja toki päivän televisio-ohjelmatarjontakin tulee katsottua.

Vaalassa asuva Heikkinen kokee, että Kalevalla on oma merkityksensä alueella. Vaalassa luetaan yleensä joko Kalevaa tai Kainuun Sanomia. Heikkinen on myös asunut aiemmin Oulussa, minkä takia oululaisetkin uutiset kiinnostavat.

– Itse olen ollut tosi tyytyväinen Kalevaan, se on tullut kotiin jo ainakin 10 vuoden ajan. Lempiaiheita ovat luonto ja liikunta, joista varsinkin Kalevan K2-osuudesta eli lukemistosta löytyy juttuja.

Heikkiselle, kuten monelle muullekin lukijalle, Kaleva on osa aamurutiineja. Ainoa kritiikki Heikkiseltä tulee lehden hinnasta, joka on hänen mielestään korkea. Tilausta hän ei aio lopettaa.

Kaleva yhdellä sanalla kuvailtuna: ajankohtainen.

Kaisu Aalto, Oulu

Oulun keskustassa asuva Kaisu Aalto on tilannut Kalevaa 70-luvulta lähtien. Kaleva on ainoa Aallon kotiin tilaama sanomalehti. Kalevan tippuminen postiluukkuun joka aamu on aina ollut Aallolle itsestäänselvyys.

– Totta kai, lehdellä on suuri merkitys koko alueelle.

Hän levittää lehden aamuisin pöydälle ja lukee sen aamukahvin ja aamupuuron kanssa.

– Kaleva on aamun avaus. Käyn lehden läpi tarkasti alusta loppuun. Luen kaikki kiinnostavat jutut urheilusta, politiikkaan ja kulttuuriin.

Aallolle tärkeitä ovat myös sudokut, joita tulee täytettyä.

Keskeisintä Kalevassa on hänen mukaansa monipuolisuus. Lehdessä on paljon paikallista, mutta myös Suomen ja maailman asiaa.

Kaleva yhdellä sanalla kuvailtuna: tarpeellinen.

Mikko Blomberg, Kemi

Mikko Blombergille Kaleva on tippunut postiluukkuun yli 50 vuotta. Oulu on Blombergin synnyinkaupunki ja siellä kauan eläneenä hän haluaa olla perillä Oulun alueen asioista.

Kaleva palvelee kansakunnan asiat selvittävänä lehtenä, vaikka median ja Kalevankin kehitys huolestuttaa.

– Median myllytys on saanut aikaan sen, että lehdet ovat sekaisin linjastaan, eivätkä oikein tiedä mitä tehdä. Huonompaan suuntaan mennään, hän arvioi.

Jokaisella alueella on kuitenkin oltava oma lehti ja Kalevalla on siinä Blombergin mukaan roolinsa. Aiemmin kotiin tuli myös Pohjolan Sanomat, jonka loppumisesta Blomberg on erityisen harmissaan.

Kaleva kuitenkin luetaan kannesta kanteen joka aamu, ilman sitä päivä ei tunnu lähtevän käyntiin.

Blomberg luki lehteä hetken netistä, mutta siirtyi takaisin paperiversioon, kun netistä lukemisessa ei ollut samaa tunnetta.

Kaleva yhdellä sanalla kuvailtuna: lehdyke.

Liisa Montonen, Pyhäsalmi

Pyhäsalmella Kalevaa lukeva Liisa Montonen tilaa lehteä ajoittain. Viimeisin tilaus on ollut voimassa noin vuoden. Montosen kotiin tilattava lehti on vuosien varrella vaihtunut, sillä Pyhäsalmi sijaitsee usean eri lehden levikkialueiden rajalla.

Juuri tällä hetkellä kilpailun johdossa on Kaleva, aiemmin on tilattu Iisalmen Sanomia ja Savon Sanomia.

– Kaleva palvelee meitä nyt parhaiten. Hoidamme kuitenkin monia asioita Oulussa tai siellä suunnalla.

Montonen lukee lehden heti, kun se iltapäivällä löytää tiensä Pyhäsalmelle.

” Olen näin vanhemmiten kiinnostunut kovasti politiikasta, ja Kalevassa on tosi hyvin juttuja aiheesta.”

Usein lehti selataan vielä illalla uudelleen.

– Olen näin vanhemmiten kiinnostunut kovasti politiikasta, ja Kalevassa on tosi hyvin juttuja aiheesta.

Liisan Montosen puoliso Kari Montonen lukee lehdestä sarjakuvat ja täyttää sudokun. Liisa Montonen kokee, että Kaleva on vuosien saatossa parantanut tasoaan. Erityiskiitosta keräävät kuvat ja pitemmät henkilöhaastattelut.

– Olen henkilökuvien suurkuluttaja ja suorastaan ahmin ne Kalevasta ja aikakausilehdistä. Kalevaan on usein löydetty todella mielenkiintoisia ihmisiä haastatteluun.

Kaleva yhdellä sanalla kuvailtuna: luotettava.